Avoin kirje piispa Luomalle

Näyttökuva 2017-11-27 kello 16.35.19

Sain yhteydenoton teologian opiskelijalta, naiselta, joka oli kokenut tulleensa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi Espoon hiippakuntaan kuuluvan papin toimesta. Nainen oli kertonut asiasta Espoon piispa Tapio Luomalle. Julkistan alla hänen avoimen kirjeensä Luomalle. Olen kuullut äänitteen naisen ja Luoman välisestä puhelinkeskustelusta. Luoman suhtautuminen naiseen oli kylmäävää. Hän oli keskustellut asiasta po. papin kanssa. Luoma totesi äänitteellä, että jos ihminen kertoo hänelle jotain, niin hän uskoo, että se mitä hän kertoo on totta. Tällä piispa ei siis viitannut naiseen ja naisen kertomukseen. Naisen kertomukseen Luoma ei uskonut, vaan pappiin joka kiisti kaiken ja syytti naista viettely-yrityksestä. Vaikka Luoma totesi, ”ettei hänen tartte vielä tässä vaiheessa ottaa kantaa puoleen eikä toiseen”, hän oli selkeästi valinnut puolensa. Hän totesi naiselle kylmästi, ettei voi mitenkään auttaa asiassa. Siis piispa, jonka johtaman hiippakunnan papistoon po. pappi kuului, ei kokenut tarpeelliseksi pyrkiä selvittämään asiaa. Naiselle, joka oli kertonut tulleensa hyväksikäytetyksi, piispa ei tarjonnut mitään tietä eteenpäin. Kirkon virkaan valmistuvalle naiselle kirkon johtavan auktoriteetin suhtautuminen oli täystyrmäys.

Puhelu oli järkyttävää kuultavaa. Luomalla ei ollut mitään empatiaa naista kohtaan. Tästä osoituksena irvokas yksityiskohta: puhelun lopussa Luoma vaihtoi yhtäkkiä puheenaihetta ja alkoi rennosti kysellä naisen teologian opinnoista vaikka nainen oli jo ilmiselvässä sokissa. Kaiken kruunasi Luoman siunauksen toivotukset ja kevyt lausahdus: ”Kyllä nämä tästä selviää. Voimia ja jaksamista sinulle.”

Luoman asennoituminen ja käytös hyväksikäytöstä kertonutta naista kohtaan on rankassa ristiriidassa sen vastauksen kanssa jonka hän antoi (26.11) kun Ilkka Sariola haastoi hänet mukaan seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön vastaiseen kampanjaan kirkossa:

”Kiitos haasteesta. Seksuaalisessa häirinnässä yhdistyvät minusta toiseen ihmiseen kohdistuva omistamisenhalu ja hiljentävä vallankäyttö. Niitä ei tulisi esiintyä missään, ei kirkossakaan. Olisi kuitenkin epärealistista kiistää, etteikö kirkon piirissäkin niitä tapahtuisi. Ennen kaikkea tarvitsemme selkeämpiä rakenteita tunnistaa seksuaalinen häirintä ja puuttua siihen. Jackelenin kirjoitus herättää ajatuksia.”

 


Avoin kirje piispa Luomalle

Olen vuoden verran kerännyt rohkeutta terapiassa ja tämä on ainoa keinoni saada ääneni kuuluville. Kirjoitan siksi, että ihmiset ymmärtäisivät ongelman vakavuuden. Tämän lisäksi sinä olet piispoista ainoa, johon ei saa yhteyttä edes sähköpostitse.

Tulin luoksesi kertomaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska ajattelin, uskoin ja luotin siihen, että sinä autat. Toisin kävi. Otit yhteyttä pappiin, joka luonnollisesti kielsi kaiken ja sinä uskoit, koska eihän nyt pappi piispalle valehtelisi. Sinusta ei enää kuulunut mitään. Lopulta sain yhteyden sihteeriisi, joka sai sinut soittamaan minulle. Harva teologian opiskelija on käynyt puhelinkeskustelua piispan kanssa, jossa mainitaan ”penis”, ”intiimit paikat” ja ”sukupuoliyhteys, johon sinä olit halukas, mutta jota ei tapahtunut”. Sain paniikkikohtauksen, sinä sanoit siunausta ja suljit puhelimen. (Siltä varalta, että kiellät kaiken, puhelimeni nauhoitti puhelun – vielä ihan vahingossa!)

Seuraava puoli vuotta elämästäni meni sumussa. En tiedä, olenko nukkunut vai ollut valveilla. Mietin, yrittikö Jumala kertoa minulle jotain kirkosta, kristinuskosta vai sinusta. Mietin, miten yhdellä ihmisellä voi olla niin paljon valtaa, että jotain, mitä tapahtui, ei tapahtunutkaan, koska sinä niin sanot. Sinä aiheutit minulle elämäni nöyryyttävimmän, häpeällisimmän ja ihmisarvoa alentavimman kokemuksen. Se että kyseenalaistit haluni kertoa siitä, mitä tapahtui, kertoi minulle, että kirkossa on asioita, joista pitää olla hiljaa. Koska aina ollaan oltu ja aina tullaan olemaan. Perinteitähän ei tässä kirkossa muuteta!

Kirkon hierarkia on kuin pyramidi, jonka huipulla olette te valtaa pitävät miehet. Pohjalla olevat naiset, lapset ja nuoret ovat kuitenkin valitettavasti niitä, jotka suurimmalla todennäköisyydellä kohtaavat kirkon työntekijöitä, jotka tarjoavat Kristuksen rakkautta ihan fyysisellä tasolla. Jos minä en ole kirkossa turvassa, ovatko pyhäkoululaiseni? Uskallanko kehottaa seurakuntanuorta kertomaan seksuaalisesta ahdistelusta eteenpäin, jos odotettavissa on syyttelyä, hiljentämistä, motiivien epäilyä ja vielä aiempaa suurempi taakka häpeää.

Tässä ei ole enää kyse siitä, mitä tapahtui, vaan jostain suuremmasta. Papille olen antanut anteeksi, sillä hän oli itse asiasta pahoillaan. Sillä ei ole minulle enää edes merkitystä, millaisia sielullisia ja fyysisiä avautumismetodeja pappi käytti. Mutta se sattuu, vihastuttaa ja ihmetyttää, että sinä haluat salata tämän kaiken. Miksi ihmeessä? Jotta voisimme nauraa muille kirkkokunnille – etenkin katolilaisille – jotka rypevät omissa seksiskandaaleissaan? Meillä löytyy kaapit pullollaan omiakin pappeja housut kintuissa!

Mutta sinä et tehnyt mitään, vaikka kaksi muuta piispaa soitti sinulle ja huomautti käytöksestäsi. Piispuus ei ole pelkkää lähijunarukoilua ja twitter-saarnoja. Välillä on muistettava, että piispa on johtaja, julkinen henkilö, jolla on valtaa ja vastuu omasta hiippakunnastaan. Pahinta ei ole itse teko tai teon tekijä, vaan teon peittelijä, uhrin syyllistäjä ja motiivin epäilijä. Johtaja, joka antaa ymmärtää, että hänen leikkikentillään on lupa temmeltää, vaikka nainen kuinka itkisi.

Sinä edustat kirkkoa. Sinä edustat monelle jopa kristinuskoa. Sinun kristillinen näkemyksesi oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta hämmentää minua. Onko meillä edes sama uskonto?

Olen jakanut kahvia Espoon kaduilla päälläni Espoon kirkon liivi, jossa lukee ”hyvää tekemässä”. Koska sinä, rakas piispa, ryhdyt tekemään hyvää? Onko sinun kirkossasi tilaa heille, jotka ovat alistettuja – niille, jotka puhuvat vaikenemisen sijaan?

Jonain päivänä vielä murramme yhdessä Kristuksen ruumista alttarin ääressä – sinä päivänä olet ottanut rohkean askeleen alas piispan valtaistuimeltasi meidän vallattomien ihmisten joukkoon. Sinä et tullut tähän maailmaan taistellaksesi pimeyden valtojen hyvävelijärjestelmässä (kyllä, tämä järjestelmä on olemassa, arvostettu kollegasi kertoi minulle siitä). Ota askel valoon päin. Kristuskin on huhuillut sinua jo tovin. (Joh. 16:31)

 

Mainokset

Joko hän osti sinut?

Näyttökuva 2017-11-13 kello 22.10.51

Nyt olisi kirkon viestintä- ja markkinointiosastolle idea miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan kirkosta. Ei kannata lässyttää anteeksiannosta, armosta tai rakkaudesta. Ne eivät kuulu kirkon osaamisalueeseen, vaikka monet varmaan niin olettavat. Ei vaan kirkon vahvuudet ovat juuri niiden vastakohdissa. On syytä ottaa ne käyttöön: kaikenlainen vehkeily, itsensä ja periaatteidensa myyminen, evankeliumin vesittäminen, kyky kätkeä vallanhimo rakkauden kaapuun.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ja Kirkko ja Kaupunki-lehti voisivat hyvinkin  lyödä rahoiksi omalla vahvuusosaamisalueellaan konsultoimalla yrityksiä, kunnan ja valtion toimijoita ja kaikkia halukkaita tahoja siinä kuinka peitellään ja suojellaan seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä syytettyjä johtohenkilöitä ja tehdään tyhjäksi uhrien kertomukset. Tässä olisi samalla todellisen armon osoituksen paikka. Piispa Teemu Laajasalo ja Kirkko ja Kaupunki-lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki voisivat kertoa, että onhan kirkollakin harveyweinsteinit ja kevinspaceyt, mutta eihän me niitä tuomita vaan annetaan niille rovastin titteli. Kirkko voisi rohkeasti brändätä itsensä Game of Thrones- tai House of Cards-kirkoksi. Siihen on valtavasti aineksia. Meidän ei tarvitsisi enää sen jälkeen teeskennellä ja esittää tekopyhää, vaan saisimme vihdoinkin olla autenttisia ja aitoja ihmisiä. Eikö juuri se olisi mitä suurinta armoa?

Mikä aarreaitta kirkko onkaan! Meillä on kaikki tarpeellinen kovan luokan GOT- ja HOC- brändiin: teeskentelevä ja tekopyhä kirkollinen ilmapiiri, jossa hyväksikäyttäjäpappien lisäksi seikkailevat vallanhimoiset omaan oikeassa olemiseensa tukehtuneet, elämästä vieraantuneet homojen vihaajapiispat ja homoja vihkivien pappien vainoajat, kirkollisen eliitin hyväveliverkostot, kunnianhimoiset, itsensä myyvät pyrkyripapit, ja kaiken kruununa, kirkkaimpana tähtenä hyperopportunistipiispa Laajasalo. Ei ole mikään sattuma, että juuri hänet valittiin piispaksi. Se oli Korkeamman kädessä. Johdatuksen makua on ilmassa. Hän sopii tähän aikaan kuin Trump maailman moraaliseksi johtotähdeksi. Hän on piispa paikallaan puhumaan siitä kuinka rikkailla on niin raskasta, ettei kukaan köyhä voi sitä käsittää. Millä oikeudella työtön valittaa köyhyyttä ja kurjuutta, kun rikaskin voi tammiparketillaan itkeä lapsensa sairastumista? Eikö ihmiset käsitä, ettei rikkaan ja köyhän surulla ole mitään eroa?

Laajasalo on paras mies synnyttämään kirkolle GOT- ja HOC- brändin. Itse asiassa brändäys on jo täydessä vauhdissa. Helsingin seurakuntayhtymä on jo ottanut käyttöön GOT- ja HOC-moraalin toimintakulttuurin muutoshankkeessaan kaappaamalla vallan muutamalle armottomalle kovanaamalle. Profeetta Laajasalolla on ollut yhtymän johtajana siinäkin sormensa pelissä. Laajasalo on nimenomaan profeetta. Hän on jo kaksikymmentä vuotta sitten profetoinut pro gradu- tutkielmassaan sen mitä nyt on tapahtumassa. Tutkielma käsitteli runkkaamista.

Laajasalon runkkausvisiot ovat manifestoitumassa nyt kun Helsingin kirkollisissa piireissä on käynnissä valtava hurmaantunut joukkomasturbaatio uuden piispan ympärillä. Kuuletteko tuota lipsutusta? Ääni tulee siitä, kun Helsingin (tietyt) papit ja muut kirkolliset pyrkyrit nuolevat tietään Laajasalon hoviin. Tyrkyttäminen ja pyrkyryys on ollut käynnissä jo hyvän aikaa ennen piispanvaaleja. Seuratkaa kuinka Laajasalon lähipiiriin kuuluvat ovat saaneet ja saavat pestejä kirkossa ja kirkkoa lähellä olevissa organisaatioissa. Laajasalon verkostot ovat laajat.  On ymmärrettävää, että hän on jaellut paikkoja papeille ja muille jo ennen kuin hänellä oli siihen mitään mandaattia, jos siis nämä asettuivat tukemaan häntä piispan vaaleissa. Vanhat rajat ja kapeat moraalikäsitykset on pakko murtaa. Se kuuluu toimintakulttuurin muutoshankkeen luonteeseen.

Minutkin Laajasalo yritti aikoinaan ostaa, kun hän pyrki Kallion kirkkoherraksi. Törmäsimme Agricolan kirkolla, jossa Laajasalo oli silloin töissä. Hän tuli saman tien iholle ja ihon alle. Ylisanat vyöryivät ylitseni.

Mitä mestari…Upeaa tavata sua…Sä teet mahtavia juttuja… Olisiko sulla hetki aikaa?

Hän ui liiveihin. Sitoi ja manipuloi. Hän loi merkittävyyden ilmapiiriä, tunnetta kohtalonomaisuudesta ja tilanteen erityisyydestä. Hän vei minut huoneeseen, jonka lattialla oli iso kasa pahvilaatikoita. Hän otti avatusta laatikosta lehtisen ja näytti sitä minulle. Se oli esite Kallion seurakunnan kirkkoherranvaaleihin. Kuvassa oli Laajasalo itse, muutaman päivän parransänki kasvoillaan.

Heh, elähtänyt gigolo, hän hymähti katsoen lehtisessä olevaa kuvaansa syvää ihailua ja itsetyytyväisyyttä huokuen. Se oli momentum. Nyt oltiin oleellisen äärellä. Hän katsoi kuvaansa ihaillen kuin rakkaintaan ja läheisintään, kuin ylpeä äiti lastansa. Tajusin kohdanneeni Voittajan, Mestarin. Mitään substanssia vaalikamppailuun ei tarvittu, koska sanoma ei ollut enempää tai vähempää kuin hän itse. Kyse ei ole Jumalasta, ei Jeesuksesta, ei armosta vaan Laajasalosta ja hänen loputtomasta itseihailustaan. Hän sulkee ympärillään olevat ihmiset itserakkautensa taikapiiriin ja saa heidät kokemaan itsensä imarrelluiksi hänen seurassaan.

Itseihailu on ominaisuus, jolla Laajasalo on mennyt pitkälle, piispaksi saakka. Se synnyttää ympärilleen menestyksen illuusion, josta monet haluavat päästä osalliseksi ja jonka monet kirkon ihmiset ostavat saman tien. Mitä mahtavia lupauksia tuo narsistinen itseihailu tuokaan kirkon ihmisille siihen loputtomaan kirkolliseen ankeuteen ja harmauteen. Pelastaja, Messias on saapunut. Kumartakaamme Häntä! Kirkon Pelastaja ei todellakaan voi olla mikään naispiispa vaan kirkon Himanen, hypettäjä ja kuplanpuhaltaja, hengellisen huomiotalouden profeetta. Ei enää mitään kiusallista puhetta ristin kantamisesta, köyhyydestä, kuolemasta, luopumisesta ja tuomiosta vaan nastaa, mahtavuutta ja upeutta, amerikankielisiä sanoja ja dynaamista menoa. Nyt on kirkon viestintä kerralla hoidettu. Laajasalo on se viesti. Hänen naamansa voisi laittaa jokaisen seurakunnan nettisivuille. Hänet voisi laittaa pitämään jokainen radion aamuhartaus ja jokaisessa kirkossa voitaisiin jokaisena sunnuntaina lähettää hänen saarnansa. Hänelle voisi antaa oma kirkollinen tv-ohjelma jossa hän olisi 24/7.

Laajasalo yritti siis ostaa minutkin.

Tulisitko mun tukijoukkoihin Kallion kirkkoherranvaaleissa? Hommia kyllä sitten riittäisi. Tehdään yhdessä upeita juttuja!

Hommia kyllä riittäisi. Siis töitä? Siis palkkaa? Minä, työtön pappi ja nälkäiset lapset kotona. Halusin maksaa vuokrani! Halusin saada lapsilleni leipää!

Okei, sopiihan se.

Häpeällistä! Hetkessä myin itseni! Työnsin syrjään kaiken sen mitä olin havainnut ja minkä tiesin. Sitä duunia ei tietenkään koskaan tullut. Tajusin toki, ettei hän minua Kallioon halunnut. No ei siinä mitään. Enhän minäkään häntä lopulta äänestänyt. Hänen missionsa ei jäänyt minulle epäselväksi. Agricolan kirkolla, varastoepisodin jälkeen, nuori naispappi tai juuri valmistuva, tuli meitä kirkon käytävällä vastaan. Hän huikkasi Laajasalolle ohimennessään: Muista sitten se papin duuni, jos sut valitaan Kallioon. En meinannut uskoa korviani. Se oli häkellyttävää, tyylipuhdasta ja aitoa HOC-moraalia.

 

Piispa Laajasalon ilosanoma rikkaille ja hyvinvoiville

Näyttökuva 2017-11-12 kello 14.12.29

Piispaehdokas Teemu Laajasalo julistaa ilosanomaa eliiteille.  Taannoinen haastattelu Hesarissa paljasti hänen valikoivan evankeliuminsa.

http://www.hs.fi/talous/art-2000005020080.html?utm_medium=social&utm_content=www.hs.fi&share=57c11cad733bcf0a45899259a0dc9d9c&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share

Laajasalon julistus sopii Suomen yhteiskunnalliseen tilanteeseen kuin pankkiirin kenkä köyhän persuuksiin. Laajasalo hämärtää ja johtaa törkeästi harhaan sortumalla halpamaisuuksiin. Hän kysyy:

”Onko sillä väliä, millä autolla ajat, jos lapsesi on kuolemassa?”

Kenen päähän voi tuollainen kysymys edes pälkähtää? Kuka tuollaista kysyy? Todellisuudessa sillä on väliä, kun köyhän auto, (jos hänellä ylipäänsä on autoa) hajoaa kuitenkin kesken kohtalokkaan sairaalamatkan. Autolla on siis väliä, kun sen ajattelee laajemmin, symbolisesti, kansalaisten tasa-arvoisina mahdollisuuksina, joita hallitukset ovat leikanneet rankalla kädellä ja jonka Laajasalo nyt siunaa.

On törkeää kysyä tuollainen kysymys, kun rikkaat ovat varastaneet köyhiltä kaiken, jopa köyhyyden. Rikkaat downshiftaavat, laskevat elintasoa, elävät yksinkertaisesti, kuluttavat vähemmän, käyttävät aitoja tuotteita, syövät luomua, lopettavat autolla ajelun, polkevat pyörällä, muuttavat maalle, pitävät Marimekon vaatteita. Köyhällä sen sijaan ei ole enää varaa edes köyhyyteen. Hänen kohdallaan ovat toteutuneet viimeistä piirtoa myöten Jeesuksen sanat:

”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” (Matt. 25:29.)

Vihan hedelmät ovat kasaantuneet valtavaksi vuoreksi. Köyhän on pakko syödä epäterveellisesti, lihoa, asua surkeasti surkeissa lähiöissä, ostaa surkeaa bulkkitavaraa, pukeutua surkeisiin riistovaatteisiin, laittaa lapsensa surkeisiin kouluihin, sairastua henkisesti ja fyysisesti alusta saakka surkeassa ja näköalattomassa elämässään. Hän ei enää voi valita toisin, kun ei ole enää välineitä päästä nousuun. Köyhä tippuu jokaisen verkon läpi.

Sitten Laajasalo kehtaa kysyä onko sillä väliä, millä autolla ajat, jos lapsesi on kuolemassa. Hävetköön!

Eriarvoistaminen tappaa. Eriarvoisuudessa ei ole kyse vain lompakon paksuudesta, vaan se on laaja yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ilmiö, joka vie mahdollisuudet toteuttaa ihmisyyttään, olla persoona persoonien joukossa, yksilö osana yhteisöä, merkityksellinen.

Laajasalo vetää esiin myös eliittien hitlerkortin, kateuden, jonka määrittely on eliitin etuoikeus ja vain köyhille varattu ominaisuus. Miksi Laajasalo ja muu eliitti puhuu niin paljon kateudesta? Puhuvatko he kenties itsestään? Onko se enemmänkin heitä vaivaava ominaisuus? Ja miksi Laajasalo ei kateuden sijaan puhu ahneudesta, riistosta, eriarvoistavasta politiikasta joka mahdollista kateutta tuottaa?

Laajasalon puheet ovat tyypillistä kirkon valtaa kumartavaa teologiaa, joka luo suojaavan sateenvarjon valtaryhmien ylle puhumalla synnistä ja armosta vain yksilöön ja hänen sisäiseen todellisuuteensa liitettyinä, ei-konkreettisina, ei-todellisina, kun puolestaan Jeesus Nasaretilaisella synti ja armo liittyivät aina tämänpuoleiseen, yhteisöllisiin, konkreettisiin ja todellisiin asioihin. Yksilön syntien painottaminen on vallanpitäjien harrastamaa yksilön syyllistämistä, joka peittää alleen vallan itsensä tuottaman rakenteellisen ja kollektiivisen synnin, epäoikeudenmukaisuuden ja riiston.

Laajasalo riisuu armosta kaiken yhteisöllisen, yhteiskunnan rakenteisiin liittyvän kun hän toteaa, on sama itkeekö sairastunutta lastaan (köyhä) muovimatolla lähiössä vai (rikas) tammiparketilla keskustassa. Laajasalomainen halpa armo on kätkettyä vallankäyttöä, ideologiaa, jolla pyhitetään rakenteellinen synti, epäoikeudenmukaisuus ja valkopestään eriarvoistavaa politiikkaa tuottava taloudellispoliittinen eliitti.

(Jumalan) Armo ja rakkaus liittyvät oleellisesti yhteiskunnan suojaaviin rakenteisiin. Armoa on se, että jokainen kansalainen saa tarvittaessa hyvää hoitoa, koulutuksen, ylipäänsä hyvän ja ihmisarvoisen elämän mahdollisuuden. Laajasalon eliitin kirkko kätkee oman viiteryhmänsä toteuttaman riiston ja hyvinvointivaltion romuttamisen hypetys-teologian dynaamiseen sumuverhoon.

Laajasalon Vapahtaja on eliitin Vapahtaja, armo on halpaa armoa, joka ei vaadi katumusta. Se on eliitin, liike-elämän, EK:n, EVAn ja Keskuskauppakamarin armoa ja evankeliumia, kun puolestaan todellinen armo syntyy siitä, että kirkko esittää protestin kaikkea sellaista vastaan joka asettaa itsensä hegemoniseen asemaan, kuten nyt eliittien kaiken alistamisen yksityiseen voiton pyyntiin.

Kirkko ei voi välittää armoa, jos se yrittää miellyttää ja kosiskella eliittejä, kumartaa valtaa, siunaa status quon, yhteiskunnan valtaapitäviä, rikkaita ja jos se ei esitä protestia yhteiskunnassa ja kirkossa sellaisia oppeja, ideologioita, käytäntöjä ja yleisiä tapoja vastaan, jotka oikeuttavat ja siunaavat ihmisen, eläinten ja luonnon riiston, alistamisen ja hyväksikäytön.

Ei ole sattumaa, että samaan aikaan kun valtion johtoon valitaan bisnespääministeri ja hyvinvointivaltiota muutetaan rajulla politiikalla Oy Suomi Ab:ksi, niin Helsingissä kirkkoherroiksi (ja piispoiksi) valitaan uusliberalistisia bisnespappeja, poliittiseen oikeistoon sitoutuneita muutosjohtajia, jotka bisnesajattelun hengessä kehittävät seurakuntien uutta toimintakulttuuria.

Hengen syntymisen mahdollistavan protestin sijaan kirkko alkaa laajasalomaisesti imitoida ja matkia hegemonista valtaa kadottaen hengen ja voiman. Kirkko nostaa esiin Laajasalon kaltaisia bisnespappeja siunaamaan hyvinvointivaltion lopullisen hajottamisen ja Oy Suomi Ab:n syntymisen. Demokratian myynyt hallitus ja Suomen taloudellinen ja poliittinen eliitti tarvitsee laajasaloja rauhoittamaan kansaa, kun hallitus toteuttaa heikompia syrjivää ja riistävää politiikkaansa. Ketkä ovatkaan parempia hämäämään kansaa, kuin laajasalomaiset julkkiskulttuurin tuotteet, hubbabubba-teologian ruumiillistumat, jotka viljelevät runsaasti, mahtavia, loistavia ja hypettäviä adjektiiveja verhotakseen omat tyhjyyttä kumisevat puheensa.

Jumalan valtakunnan ovet sulkeutuvat kun sana ei ole enää kirkossa luova teko, kun se ei enää synnytä uskoa, ei luottamusta, ei toivoa, kun se ei haasta, esitä protestia maailmaa vastaan, ei avaa hengen syvyyksiä, ei viittaa mysteeriin, ei valaise tietä armon ja rakkauden valtakuntaan vaan mukautuu pahan vallassa olevaan maailmaan, siunaa poliittisen hegemonian, status quon, yhteiskunnan kurjistamisen, yhteisöjä suojaavien rakenteiden murskaamisen ja eriarvoistavan politiikan. Sulkeutuuko ympyrä kun Suomi täyttää sata vuotta? Asettuuko kirkko jälleen eliittien rinnalle heikompaan asemaan ajettuja kansalaisia vastaan?