Suojeleeko kirkko hyväksikäyttäjiä?

Näyttökuva 2017-10-21 kello 18.52.51

Verratkaapa Ruotsin ja Suomen välistä eroa suhtautumisessa seksuaaliseen häirintään ja hyväksikäyttöön ja erityisesti Suomen ev-lut. kirkon kohdalla. Kun Ruotsissa ”metoo”-kampanja sai aikaan näkyvän eroaallon, niin miten toimitaan meidän kirkossa? Ruotsissa nimellä mainitut media-alalla työskennelleet miehet ovat joutuneet siirtymään syrjään työtehtävistään, kun naiset ovat tuoneet julkisuudessa ilmi häirintäkokemuksiaan. Mediayhtiöiden johtajat ovat ottaneet syytökset heti vakavasti ja aloittaneet sisäisen tutkinnan. SVT:n (Sveriges Television) tapauksessa kyseessä saattaa olla jopa poliisiasia.

Miten siis toimitaan Suomen ev.lut. kirkossa? Ajatelkaa Helsingin tuomiokapitulin lakimiesasessori Ritva Saariota ja sitä, kuinka hän vähätteli Hufvudstadsbladetin artikkelissa elokuussa esiin tullutta kantelua, jossa tuotiin esiin epäily erään helsinkiläisen papin harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä sielunhoitotilanteessa. Saario kyseenalaistaa välittömästi kantelun tehneiden henkilöiden motiivit.  Saario toteaa Hufvudstadsbladetissa:

”Vissa [klagomål] är motiverade andra är det inte. Alla har ju rätt att klaga och det är svårt att veta vad motiven är. Oftast ger det inte anledning till åtgärder.”

Miettikää myös Kirkko & Kaupunki- lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäkeä, joka pääkirjoituksessaan puolustelee sitä, miksi on vaiennut ko. uutisesta:

”Minun silmääni elokuinen uutinen vaikutti jotenkin omituiselta. Ensinnäkin, toimijoita kantelun taustalla tuntui olevan kovin monta, vieläpä sellaisia, joilla ei ollut mitään tekemistä itse asian kanssa. Toiseksi, epäillyistä teoista oli vuosikausia aikaa, joten niiden tuleminen julki juuri ennen piispanvaalia vaikutti tarkoitushakuiselta. Kolmanneksi oli outoa, että vakavista rikosepäilyistä ei ollut ilmoitettu poliisille. […] Samoin ilmeni, että kantelun taustalla oli toisen piispaehdokkaan näkyviä tukijoita. Ajoitus alkoi näyttää harkitulta.”

Kun joku teki kantelun papin toteuttamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta häirinnästä sielunhoitotilanteessa, lakimiesasessori Saarion ja päätoimittaja Heinimäen ensimmäinen reaktio oli siis kyseenalaistaa uhrin kertomus. Heinimäki myös ihmetteli, miksei uhri kertonut asiasta poliisille. Eikö hän ymmärrä, että maailmassa on lukematon määrä tapoja häiritä ihmistä seksuaalisesti, tuhota itsetunto, hajottaa psyyke ilman, että lain kirjain rikkoutuu? On myös vähintään yhtä monta tapaa kokea se, että kukaan ei kuitenkaan usko, vaikka uhri kertoisi hyväksikäytöstä ja/tai häirinnästä. Siksi monet vaikenevat eivätkä käänny poliisin puoleen.

Kirkolla ja Kaupungilla on vastenmielinen kaksoisstandardi. Samaan aikaan kun päätoimittaja Heinimäki vähättelee kirkollisen johdon epäiltyä häirintä- ja hyväksikäyttöä hänen päätoimittamansa lehti liittyy hurskaasti mukaan ”metoo”-kampanjaan.

Viimeaikaiset kuohunnat Helsingin kirkollisissa piireissä ovat paljastaneet karulla tavalla kirkollisen kulttuurin patologiaa, sairaalloisuutta. Kirkossa ei näytä olevan ensimmäisenä ja päällimmäisenä asiana heikommassa asemassa oleva ihminen vaan instituution ja johtotehtävissä olevien auktoriteettien suojelu. Kirkko esiintyy mielellään hyvyyden asiantuntijana ja sen edustajana syntisessä maailmassa. Seksuaalinen hyväksikäyttö on yksi pahimpia ja tuhoisimpia asioita kirkon uskottavuudelle. Siksi epäillyt ja tosiasialliset rikokset pitää salata. Kirkollisen instituution logiikka on näissä tapauksissa järkähtämätön. Viimeiseen asti suojellaan epäiltyjä ja tapahtuneita rikoksia ja niihin syyllistyneitä. Teot torjutaan ja suljetaan itsesensuurinomaisesti pois mielestä. Hinta tästä on äärimmäisen kova. Sillä mahdollistetaan häirinnän ja hyväksikäytön jatkuminen.

On oletettavaa, että seksuaalista hyväksikäyttöä ja häirintää (sielunhoitotilanteessa) on kirkossa enemmänkin. Se ei olisi mikään ihme, sillä papeilla ei ole juuri minkäänlaisia sielunhoitotilanteen edellyttämiä terapeuttisia valmiuksia. Teologian opintoihin sisältyvä muutaman opintoviikon laajuinen sielunhoidon kurssi ei anna valmiuksia vaativaan terapeuttiseen kohtaamiseen. Kuinka moni pappi tietää edes mitä tarkoittaa transferenssi? Pappien terapeuttisen osaamisen puute johtaa pahimmillaan puoskarointiin, hengelliseen väkivaltaan ja seksuaaliseen häirintään ja/tai hyväksikäyttöön. Toinen hengellistä ja seksuaalista väkivaltaa mahdollistava tekijä sisältyy itse uskonnollisen instituution autoritaariseen ja alistumista vaativaan luonteeseen.

Puheena olevan tapauksen vähättely kirkossa pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Kuinka paljon näitä tapauksia onkaan? Kirkollisen vähättelyn ja torjunnan sijaan ehdotan laajaa (akateemista) tutkimusta, jossa kyselyin selvitetään häirinnän ja hyväksikäytön laajuus. Mätäpaise kirkossa on puhkaistava.

 

 

 

 

 

Mainokset

Oikaisuvaatimukseni tuomiokapitulille – vapautus vai hallinto-oikeus?

Näyttökuva 2017-10-02 kello 15.46.56

Olen tehnyt oikaisuvaatimuksen tuomiokapitulin päätöksestä, kaksiosaisesta rangaistuksesta: ”vakava moite” ja kehotus pysyä pappislupauksessa. Kapituli antoi ensin päätöksestä valitusosoitteen hallinto-oikeuteen mutta muutti sen myöhemmin heille tehtäväksi oikaisuvaatimukseksi. He siis itse tutkivat ovatko syyllistyneet väärään päätökseen kohdallani. Tästä kummallisuudesta lisää myöhemmin. Hallinto-oikeus on seuraava vaihe, jos kapituli ei pura päätöstään.

Olemme jo syvällä juridiikan koukeroissa. Vaatimuksen on kirjoittanut puolestani juristi Juha-Pekka Hippi, joka on prosessissa mukana pro bono. Suuret kiitokset Hipille ja asianajotoimisto Hippi Oy:lle. Suuret kiitokset myös perheoikeuden professori Urpo Kankaalle, jota kävimme yhdessä Hipin kanssa tapaamassa. Hän avasi meille kapitulin päätöstä osoittaen sen heikot kohdat suurella tietämyksellään ja viisaudellaan.  Kapituli käsittelee näillä näkymin vaatimukseni istunnossaan 22.11.

Alla tiedote ja kapitulille lähettämäni vaatimus kokonaisuudessaan.

 

TIEDOTE OIKAISUVAATIMUKSESTA KOSKIEN VAKAVAA MOITETTA

Asia: Kai Sadinmaan oikaisuvaatimus Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin 13.9.2017 tekemästä päätöksestä (pöytäkirjaote 14/2017)

Pappi Kai Sadinmaa on tehnyt tuomiokapitulille oikaisuvaatimuksen saamastaan vakavasta moitteesta. Sadinmaa vaatii tuomiokapitulia oikaisemaan päätöksensä, sillä se ei perustu kirkkolain eikä minkään muunkaan lain säännöksiin. Annetun päätöksen pohjalta voidaan tulkita, että samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset on ainakin hiljaisesti hyväksytty ja että asiasta ei haluta vuosien taistelua hallinto-oikeuksissa. Sadinmaa kokee kuitenkin periaatteellisesti vääräksi, että häntä on kehotettu pysymään pappislupauksessaan, jota hän ei ole rikkonut. Koska Sadinmaa kokee noudattaneensa lakia, ei hän ole siksi rikkonut pappislupaustakaan. Jos kirkon säännöstö ei ole  vallitsevan lainsäädännön tasalla, on se kirkon vastuulla. Tämän vuoksi Sadinmaa kokee, että annettu seuraamus on rangaistuksenluontoinen. Vihkimisistä ei tule antaa mitään seuraamusta. Tuomiokapitulinkin päätös aistii jo muutosta. Tilanne vertautuu siihen, kun avioeron läpikäyneitä alettiin vihkiä, vaikka kirkko vastustikin tätä aikanaan. Ensimmäisenä samaa sukupuolta olevan parin vihkineenä Sadinmaa joutuu eräällä tavalla kantamaan kaikkien muiden pappien taakkaa tilanteessa, jossa jo nyt vihkimisiä on kymmeniä ja tulee koko ajan lisää. Sitä että kirkko ei toiminut ajoissa, vaikka eduskunta äänesti asiasta jo 28.11.2014, ei tule asettaa yksittäisen papin vastuulle. Tämän vuoksi kehotus pappislupauksessa pysymisestä ja siitä johtuva vakava moite tulee poistaa. Tuomiokapituli voi tehdä tämän itseoikaisussa, jolloin asiaa ei ole tarvitse viedä hallinto-oikeuden käsittelyyn.

Helsinki, 3.10.2017

Kai Sadinmaa

puolesta laati Juha-Pekka Hippi, asianajaja

 

 

HELSINGIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULILLE

 

Asia                      

Oikaisuvaatimus Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille 13.9.2017 tekemästä päätöksestä (pöytäkirjaote 14/2017)

Vaatimuksen esittäjä       Kai Sadinmaa

                                            / kaisadinmaa@gmail.com

                                                                

Asiamies ja prosessiosoite  asianajaja Juha-Pekka Hippi

                                                   Asianajotoimisto Hippi Oy

Porkkalankatu 13 C, 00180 Helsinki

Puh: 050 593 4100, fax (09) 753 0373

asianajotoimisto@hippi.fi , www.hippi.fi

 

Vaatimukset                     Kai Sadinmaa vaatii, että  

 

  1. Helsingin tuomiokapituli katsoo, että Sadinmaa ei ole rikkonut pappislupaustaan ja

 

  1. Helsingin tuomiokapituli oikaisee 13.9.2017 tekemänsä päätöksen vakavasta moitteesta ja kehotuksen pappislupauksessa pysymisestä itseoikaisussa poistamalla se lakiin perustumattomana kirkkolain 24 luvun 3 § 1 momentin nojalla;

 

  1. Toissijaisesti mikäli tuomiokapituli ei oikaise päätöstään, on tuomiokapituli jäävi antamaan asiassa muunlaista ratkaisua reformatio in peius –periaatteen nojalla ja

 

  1. Sadinmaa varaa tilaisuuden lausua asiasta tarkemmin vielä ennen ratkaisun tekoa.

 

 

Perustelut                          Pappislupauksen rikkominen

 

Kirkkolain 3 luvun 5 §:n mukaisessa menettelyssä määrätään seuraamusvalikoima tapauksissa, joissa papin voidaan katsoa rikkoneen pappislupaustaan. Sadinmaan ei voida katsoa rikkoneen pappislupausta, kuten annettu rangaistus väittää toteamalla, että Sadinmaan on pysyttävä pappislupauksessaan.

Pappislupauksen teksti:

Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.

Kun pappislupausta tulkitsee tarkasti, kukaan pappislupauksen antanut henkilö ei ole lupauksen perusteella sitoutunut vihkimään vain eri sukupuolta olevia henkilöitä. Lupauksessa ei ole tästä mainintaa ollenkaan. Sadinmaa ei näin ollen ole rikkonut pappislupaustaan toisin kuin päätös antaa ymmärtää.

 

Päätöksen itseoikaisu lakiin perustumattomana

Päätökseen jälkikäteen, 20.9.2017 annetun muutoksenhakuosoituksen mukaan

“Kirkkolain 24 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen tuomiokapitulin päätöksestä, joka koskee 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettua papin ja 6 luvun 29 §:ssä tarkoitettua lehtorin pysymistä kirkon tunnustuksessa taikka papin pappisviran velvollisuuksien vastaista toimintaa, niiden laiminlyöntiä tai papille sopimatonta käytöstä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.”

Tuomiokapituli ei ole antanut kirkkolain 3 luvun 5 §:n mukaista seuraamusta. Tuomiokapituli on päätöksessään antanut Sadinmaalle vakavan moitteen, joka ei perustu kirkkolakiin eikä mihinkään muuhunkaan lakiin.

Sadinmaa vaatii oikaisua päätökseen, sillä tuomiokapitulin päätös ei ole kirkkolain 24 luvun 3 § 1 momenttiin perustuva. Kirkkolaissa ei ole sellaista seuraamusta, joka Sadinmaalle on kanteluidensa pohjalta annettu. Tuomiokapituli on käsitellyt asian itse ilmoittamansa perusteella kirkkolain mukaisessa järjestyksessä. Tämän nojalla kanteluihin on vastattu. Kirkkolain perusteella ei ole mahdollista antaa vakavaa moitetta. Rangaistus rinnastuu Sadinmaan kokeman mukaan mihin tahansa häpeärangaistukseen, ei kirkkolain säädöksiin. Tämän vuoksi päätös on oikaistava kirkkolain 24 luvun 3 § 1 momentin nojalla.

 

Kirkkolain 3 luvun 5 §:n mukaan tuomiokapituli voi jättää papin seuraamuksen määräämättä, antaa papille kirjallisen varoituksen tai pidättää tämän virasta vähintään yhden ja enintään kuuden kuukauden ajaksi. Tuomiokapituli voi myös määrätä papin menettämään pappisvirkansa. Sadinmaasta on tehty kaksi kantelua, joihin olemme vastanneet. Kanteluiden pohjalta Sadinmaan toiminnasta on pyydetty lausunto. Lausunnossaan 17.5.2017 tuomiokapituli on todennut, että asia tullaan ratkaisemaan kirkkolain perusteella. Tämän johdosta asiassa on pyydetty uusi lausuma 28.6.2017 mennessä, jonka jätin.

 

Toinen käytetty menettelytapa olisi voinut olla lievempi. Mikäli kyseistä lievempää menettelytapaa olisi päätetty käyttää, olisi mahdollinen seuraamus voinut olla korkeintaan huomautus. Siihen ei tuomiokapituli päätynyt, vaan valitsi vaihtoehdoista kirkkolain mukaisen menettelyn, josta seuraamus voi olla hyvinkin ankara. Koska kapituli on itse päättänyt ratkaista asian tällä menettelyllä, on se asettanut paitsi kanteluiden kohteena olevalle, myös itselleen rajat käsittelylle sekä sille, mitä mahdollisia seuraamuksia voi asettaa. Nyt tuomiokapituli ei ole noudattanut itse asettamiaan rajoja.

 

Vakava moite rangaistuksena ja muutoksenhaku

Lähtökohtaisesti työnantaja käyttää direktiovaltaansa työntekijöihin työnjohdollisessa tarkoituksessa. Kehottaminen pysymään pappislupauksessa on lähtökohtaisesti sen tasoinen työnantajan direktiovaltansa perusteella antama päätös, että se annetaan kirjallisesti. Se tuo päätökseen sanktioluonteen ja oikeuden muutoksenhakuun. Mikäli muutoksenhakuoikeutta ei olisi, voisi työnantaja käyttää omia aiempia ratkaisujaan mahdollisissa myöhemmissä tapauksissa myös vakavampien seuraamusten kuten työntekijän erottamisen perustelemisessa ilman, että työntekijä olisi voinut ratkaisuja kyseenalaistaa. Tämä on peruste oikeudelle käyttää muutoksenhakuoikeutta.

Vakava moite perustuu päätöksessä väitteeseen, että Sadinmaa olisi rikkonut pappislupaustaan. Tämän vuoksi sillä on punitatiivinen vaikutus. Vakavan moitteen antaminen vertautuu siksi yllä kuvattuun tilanteeseen. Tämän vuoksi on oltava oikeus hakea muutosta. Tämän tason seuraukset edellyttävät lähtökohtaisesti virkamiesoikeudellista vastuuta, eikä niistä lähtökohdin tehdä valituskelpoisia päätöksiä, jollei niistä voi valittaa. Huomautuksilla on rangaistusluontoinen piirre silloin, kun ne annetaan kyseisenlaisessa menettelyssä ja vastaavan prosessin jälkeen. Koska käytössä oli tuomiokapitulin itsensä päättämänä kirkkolain mukainen menettely, selkeintä olisi ollut todeta yksiselitteisesti, että sen seuraamusvalikoiman pohjalta mitään seuraamusta ei anneta. Nyt ratkaisuun jää rankaisullinen ulottuvuus, minkä vuoksi annettu seuraamus on annettu lakiin perustumattomasti. Kyseessä ei ole ollut pelkkä pastoraalinen puhuttelu, joten siltä pohjalta asiaa ei voi arvioida.

Mainitut rangaistusluontoiset seuraamukset luetaan kuuluvan rikosoikeudellisen menettelyn piiriin. Rikosoikeuden keskeisimpiä periaatteita on laillisuusperiaate, jonka olennainen ulottuvuus on nulla poena sine lege, ei rangaistusta ilman lakia. Vakavaan moitteeseen sisältyy siksi punitatiivisia ulottuvuuksia myös siksi, että sen antaminen oli vaihtoehtoinen seuraamus varoitukselle. Kapitulin määräämä seuraamus on poistettava, sillä se ei perustu kirkkolakiin. Oikeusvaltiossa kaikkien viranomaisten ratkaisujen on perustuttava lain säännökseen. Ilman tätä ei ole perustetta rangaistuksen antamiseen. Ja mikäli rangaistus annetaan, kuten tässä, tulee siitä vastaavasti olla valitusoikeus. Tätä ennen tuomiokapitulilla on mahdollisuus poistaa päätöksensä, jolloin muutoksenhaku käy tarpeettomaksi. Tuossa tapauksessa päätökseksi tulee vähemmistöön jääneiden jäsenten kanta, joista Jaakko Weuro on antanut perustellun kirjatun näkemyksensä, johon Reijo Liimatainen on yhtynyt.

Ylemmällä oikeusasteella ei ole annetun päätöksen nojalla mahdollisuutta tuomita Sadinmaata ankarampaan seuraamukseen kuin mikä alempi tuomioaste, tässä tuomiokapituli on antanut. Tämä perustuu reformatio in peius –sääntöön, jonka mukaan muutoksenhakuinstanssi ei saa muuttaa valituksenalaista tuomiota valittajan vahingoksi, mikäli vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Tämä johtaa siihen, että mikäli asia käsiteltäisiin hallinto-oikeudessa, ei ratkaisu voisi kirkkolain rangaistusvalikoiman perusteella johtaa kuin siihen, että mitään seuraamusta ei voisi langettaa. Tämä johtaa nähdäksemme siihen, että mikäli ratkaisu alistettaisiin hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, ei se voisi tehdä kirkkolain nojalla kuin sen, että rangaistus poistettaisiin lakiin perustumattomana. Ankarampaa rangaistusta se ei voisi em. oikeusperiaatteen nojalla antaa.

 

Perustuslain, avioliittolain ja kirkkolain tulkinta

Kaikkeen edellä olevaan ja kantelun vastaukseen viitaten toteamme, että Sadinmaalle annettu vakava moite ei perustu perustuslakiin, kirkkolakiin eikä muihinkaan voimassa oleviin säädöksiin ja on siksi poistettava lakiin perustumattomana. Ratkaisun perustaksi tulee asettaa selkeämmin perustuslain 6 §:n säännös yhdenvertaisuudesta lex superior säännön mukaisesti. Toiseksi avioliittolain voidaan katsoa olevan kirkkolakiin nähden lex specialis ja avioliittolain muutoksen lex posterior derogat legi priori.

Esitämme, että uuden avioliittolain tulkinta suhteessa kirkkolakiin ratkaistaan siten, että kullekin papille annetaan (siirtymäkaudeksi) oikeus valita keitä vihkivät, mutta kunkin seurakunnan tulee järjestää vihkimiseen kaikille henkilöille mahdollisuus ja tilat ilman, että henkilöiden sukupuoli asettuu esteeksi.

Nähdäksemme avioliittolain muutoksen tulkinta suhteessa kirkon toimintatapaan on kyseessä olevassa tapauksessa sama kuin aikanaan avioliittolain muutos avioeron tuomittujen vihkimisten osalta –ja yhden tulkinnan kirkollisen tulkinnan mukaan edelleen. Yhteiskunnan vallitsevat arvot ovat muuttaneet avioeron läpikäyneiden vihkimisten tulkinnan myös kirkon sisällä, sillä muutoin kirkko ei olisi saanut säilyttää vihkioikeuttaan. Mikäli avioeron vihkimiset tulkittaisiin edelleen, kuten Suomen evankelisluterilainen kirkko aikanaan halusi itsellisesti tulkita, merkitsisi tämä yhtä lailla selkeää lain rikkomista. Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ei poikkea kyseisestä tilanteesta. Tämän vuoksi uuden avioliittolain ns. ylimenokauden laintulkinta voi koskea vain kunkin papin yksittäistä roolia, ei kirkkoa tai sen noudattamaa näkemystä  laajemmin.

Edellisestä syystä samaa sukupuolta olevien vihkimisistä ei tule antaa minkäänlaista seuraamusta, ei edes huomautusta. Ensimmäisenä samaa sukupuolta olevan parin vihkineenä Sadinmaa joutuu eräällä tavalla kantamaan kaikkien muiden pappien taakkaa tilanteessa, jossa jo nyt vihkimisiä ja siunaamisia on yli 50 ja tulee koko ajan lisää. Se että kirkko ei toiminut ajoissa, vaikka eduskunta äänesti asiasta jo 28.11.2014, ei ole yksittäisen papin vastuulla. Tilanteeseen olisi ehditty varautua.

Kirkko olisi voinut ja sen olisi tullut valmistautua ja sopeutua muutokseen etukäteen. Lain hyväksymisen ja sen voimaantulon välinen aika oli poikkeuksellisen pitkä, lähes 2,5 vuotta. Kirkko ei itse päivittänyt tänä aikana sisäisiä säännöksiään, jotka ovat muille laeille alisteiset, vastaamaan 1.3.2017 alkanutta lainsäädännön tilaa. Tämän vuoksi päätöstä ei tule perustella johtuvaksi yksittäisestä papista, vaan järjestelmästä (pöytäkirjanote s. 22):

”Tuomiokapituli toteaa myös, että kirkon teologisista linjauksista päättäminen, avioliittokäsityksen määrittäminen tai avioliittokäsityksen tulkinta ei kuulu tuomiokapitulin toimivaltaan, vaan kirkkolain 20 luvun 7 § mukaisesti kirkolliskokoukselle.”

Se että kirkon sisällä asiaan ei valmistauduttu ja asetettu linjauksia ajan tasalla, ei ole yksilön vaan kirkon vastuulla. Siksi yksittäistä pappia ei tule rangaista tosiasiallisesti siitä, että kirkko itse laiminlöi toimimisensa ajoissa. Tuomiokapituli itsekin uskoo muutokseen toteamalla sivulla 22:

”Tuomiokapitulilla ei viranomaisena ole mahdollisuutta sellaiseen Sadinmaan peräänkuuluttamaan kokonaisvaltaiseen laintulkintaan, jossa ratkaisu perustuisi muuhun kuin voimassa oleviin säännöksiin, vaikka säännösten, avioliittokäsityksen ja teologisten näkökulmien muuttuminen onkin tulevaisuudessa mahdollista tai jopa todennäköistä.”

Kirkon vihkioikeus perustuu eduskunnan sille säätämään oikeuteen. Kirkon vihkioikeus ei siten ole itsenäinen. Kirkon autonomia ei tee tähän poikkeusta. Avioliittolakia tulkitaan eduskunnan säätämän tahdon mukaisesti, jolle alisteisia ovat kirkkolaki ja kirkon omat säännökset (jotka perustuvat alun perin kanoniseen oikeuteen). Kirkollinen oikeus on alisteinen maalliselle oikeudelle. Tämä koskee paitsi uusinta, myös tulevia lain muutoksia. Mikäli kirkko haluaa kulloisenkin lain muutosten myötä edelleen säilyttää vihkioikeutensa, on kirkon noudatettava voimassa olevan lain säädöksiä riippumatta, miten kirkko itse lain muutoksen mahdollisesti arvottaa. Avioliittoon vihkiminen on virkatoimi, jonka osalta pappi on julkista valtaa käyttävä virkamies. Tätä on laajalti käsitelty vastauksissa kanteluihin. Siltä näkökulmalta arvioiden ratkaisun ei voida oikeastaan edes katsoa olevan juridisesti epäselvä, jos arvioinnissa ratkaisevana pidetään ihmisten yhdenvertaisuutta perustuslain 6 §:n mukaisesti.

 

Oikaisuvaatimuksen ratkaisuinstanssista

Ratkaisun tehneiden jäsenten asema vertautuu tuomarin esteellisyyssäännöksiin siten kuin oikeudenkäyntikaaren 13 luvussa, etenkin sen 7 § 2 momentissa säädetään. Sen mukaan esteellisyyttä ei ole, jollei ole ennakkoasennetta. Tuomiokapituli on siten lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään oikaisuvaatimuksen. Oikeusasteellisen esteellisyysopin nojalla sama elin, joka on ratkaissut asian, ei voi toimia muutoksenhakuelimenä. Asiaa on käsitelty laajemmin oikeuskirjallisuudessa mm. Marja Sutelan artikkelissa ”Toisen asteen esteellisyydestä hallinnossa –Vaarantaako viranomaisen ennakkokäsitys puolueettomuuden hallinnollisessa päätöksenteossa?” (Lakimies 6/2004, s. 983-1008).

Mikäli tuomiokapituli poistaa ratkaisun itseoikaisun nojalla lakiin perustumattomana, ei oikaisua vaativan intressissä ole tätä kyseenalaistaa tarkoituksenmukaisuusperiaatteen vuoksi. Tällöin intressi on täytetty ja se kohtaa tuomiokapitulin näkemyksen kanssa, eikä muodollisella esteellisyydellä ole merkitystä muutoksenhakijan näkökulmasta.

Sen sijaan, mikäli tuomiokapituli samassa kokoonpanossa, jossa se on ratkaissut asian, edelleen katsoo, että Sadinmaan oikaisuvaatimus on aiheeton, sillä on oikaisuvaatimusta käsitellessään edellä mainittu ennakkokäsitys, jonka se on ilmaissut 13.9.2017 tekemässään päätöksessä. Kaikilla päätöksen tekemiseen osallistuneilla on selkeä ja julkilausuttu ennakkoasenne käsillä olevaan asiaan, mikä näkyy kirjattuna päätöksestä. Tämän vuoksi kukaan tuomiokapitulin jäsenistä ei voi ottaa asiaan objektiivisesti kantaa. Mikäli tuomiokapitulin uusi näkemys kohtaa oikaisuvaatimuksen tehneen tahon eli tässä Sadinmaan kanssa, asia on mahdollista ratkaista tuomiokapitulissa.

 

Tuomiokapitulin vaihtoehdot ovat tekemänsä päätöksen nojalla

  1. Jos tuomiokapituli samassa kokoonpanossa, jossa se on ratkaissut asian, katsoo että Sadinmaan oikaisuvaatimus on aiheeton, sillä on oikaisuvaatimusta käsitellessään edellä kuvailtu ennakkokäsitys, jonka se on ilmaissut 13.9.2017 tekemässään päätöksessä, mistä syystä se on esteellinen käsittelemään oikaisuvaatimusta. Siinä tapauksessa asian käsittely siirtyy hallinto-oikeuteen.

tai

  1. Jos taas tuomiokapituli katsoo, että Sadinmaan oikaisuvaatimus on aiheellinen ja poistaa sen, on tuomiokapituli perustanut ratkaisunsa sellaiseen objektiiviseen arviointiin, minkä vuoksi tuomiokapitulia ei tässä tapauksessa voida pitää esteellisenä. Siinä tapauksessa asian käsittely päättyy ja se saadaan päätökseen.

 

Edellä mainitut johtavat siihen, että tuomiokapituli voi poistaa päätöksensä joko itse tai päätös tultaisiin näkemyksemme mukaan poistamaan hallinto-oikeudessa. Esitämme edellisen perusteella, että tuomiokapituli oikaisee ja poistaa ratkaisunsa itseoikaisun nojalla.

 

                                         Helsinki, 3.10.2017

                                         Kai Sadinmaa

Puolesta laati                     Juha-Pekka Hippi, asianajaja