Vastineeni tuomiokapitulille kanteluihin (II)

Näyttökuva 2017-06-19 kello 7.21.21Kirkkolain 5 luvun ja 3§:n mukainen menettely ei tule nähdäkseni tapauksessa kysymykseen. En ole rikkonut kirkon tunnustusta tai pappislupaustani vaan päinvastoin olen noudattanut niitä.

Luterilainen teologia ei aseta esteitä samaa sukupuolta olevien avioliitolle. Sen mukaan ei ole olemassa kirkollista avioliittoa. On vain valtiollinen avioliitto, jota esivalta säätelee. Luther totesi, ettei ole pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa häistä ja avioliitosta säädöksiä ja määräyksiä. Luther kirjoittaa: ”Kukaan ei voi kieltää, etteikö avioliitto olisi ulkonainen, maallinen asia kuten vaatteet ja ruoka, koti ja kontu, maallisen esivallan alaiseksi asetettu…” Luterilaisen kirkon tunnustus, Augsburgin tunnustus, on Lutherin kanssa samoilla linjoilla (18§). Avioliitto liittyy maallisen hallinnan piiriin.

En ole myöskään rikkonut pappislupaustani, vaan toteuttanut sen henkeä mitä suurimmassa määrin. Olen velvoitettu siunaamaan yhtä lailla samaa kuin eri sukupuoltakin olevia pareja, en vain juridisesti, vaan myös moraalisesti ja teologisesti. Vihkimisen kirkollinen ja kristillinen ydin on siunaamisessa. Lain ja perustuslain näkökulmasta arvioiden en voi kieltäytyä siunaamasta toisiaan rakastavien ja toisiinsa sitoutumaan haluavien parien liittoa. Koen, että minulla ei ole tähän oikeutta vaan päinvastoin velvollisuus. Kristityn ja papin tehtävä on välittää Jumalan armoa ja rakkautta, ei olla niiden esteenä. En voi myöskään kohdella seurakunnan jäseniä eriarvoisesti.

Jokainen seurakunnan jäsen, tarvittavien edellytysten täyttyessä ja sukupuoleen katsomatta, on oikeutettu kirkolliseen vihkimiseen. Vetoan perustuslain 6 § 2momenttiin, jonka mukaan

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslaki puolestaan pohjautuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja niissä keskeiseen periaatteeseen ihmisten yhdenvertaisuudesta. Kirkko ei voi asettaa omia jäseniään eriarvoiseen asemaan, jollei siitä ole lakitasoista säädöstä. Vastaavan säädöksen antamiseen pitäisi puolestaan olla painavat perustelut.

Jos kirkko haluaisi, ettei vihkimisiä ja siunaamisia toimitettaisi, niin se edellyttäisi kirkolliskokouksen nimenomaista ja erillistä päätöstä olla vihkimättä. Vaikka tällainen päätös annettaisiinkin, olisi päätös silti ristiriidassa muun lainsäädännön kanssa.

Jos tuomiokapituli päätyy antamaan minulle kirkkolain 5 luvun ja 3 §:n mukaisen rangaistuksen, joko varoituksen, papin virasta erottamisen määräaikaisesti tai kokonaan, niin tulen viemään asian hallinto-oikeuteen ja niin pitkälle kuin tarve vaatii. Tämän lisäksi harkitsen, että teen asiasta rikosilmoituksen. Koen, että tuomiokapitulin jäsenet rikkovat lakia, jos he yrittävät estää minua hoitamasta virkavelvollisuuttani ja vihkimästä seurakunnan jäseniä.

Todellisuus on, että jo usea pappi on vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja. Vielä useampi on suorittanut vihkimisen kuluvan kesän jälkeen. Muutaman vuoden päästä tilanne tulee olemaan valtavirtaistunut siten, että suurin osa papeista on joko vihkinyt, vihkimässä tai olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Suurin osa muista vihkineistä papeista ei ole joutunut minun tavoin toimistaan tuomiokapitulin toimien kohteeksi pelkästään syystä, että kukaan ei ole kannellut heidän toiminnastaan. Lain yhdenvertaisuusnäkökulmasta tilanne on kannaltani kohtuuton, sillä kunkin saman toimen tehneen henkilön pitäisi lähtökohtaisesti olla samassa asemassa kanssani. Yhdenvertaisen kohtelun periaate tuomiokapitulin päätöksenteon ja päätöksentekoprosessin osalta vertautuu tuomioistuinlaitokseen: kaikkia henkilöitä on kohdeltava lain edessä yhdenvertaisesti samalla tavalla. Tuomiokapitulin päätösvaltaa käyttävät jäsenet vertautuvat siten ensimmäisen asteen tuomareihin etenkin asioissa, joissa lainkäyttövalta ulottuu niinkin pitkälle kuin yksilön ammatin menettämiseen. Tämän vuoksi jäsenten on toimissaan ja tuota suurinta päätösvaltaa käyttäessään noudatettava erityisen tarkasti kaikkia lain käskyjä ja ohjeita, mikä vertautuu virkamiesvastuuseen.

Tämän vuoksi tuomiokapitulin on otettava painavana seikkana huomioon tilanteeni yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Edes koko seuraamusharkintaa ei tulisi pohtia, mikäli muita vihkineitä henkilöitä ei kohdella samalla tavalla. Tämä ei ole mahdollista, sillä suurin osa vihkimisistä ei tule tietoisuuteen tai joudu kantelun kohteiksi. Liian ankara seuraamus johtaisi edellä mainitun yhdenvertaisuusnäkökulman pohjalta kohtuuttomaan ja vääristyneeseen lopputulokseen verrattuna muhin samassa asemassa oleviin henkilöihin. Jonkun mukaan tilanne voisi vertautua jopa viranomais- tai kansalaistottelemattomuuteen: lain ja ohjeiden noudattamisessa kyse ei ole vain yksittäisistä normeista, vaan niiden noudattaminen vertautuu aina laajempaan kontekstiinsa. Mikäli lain ohje on selkeästi ristiriitainen tai epäoikeudenmukainen, eikä sitä ole ehditty päivittää vielä nykytilannetta vastaavaksi, ei sitä tule myöskään noudattaa tai ainakaan sen noudattamatta jättämisestä ei sanktioida.

Vastaava esimerkki voidaan katsoa tapahtuneen eronneiden parien vihkimisen arvioinnin suhteen. Tarkasti ottaen eronneita pareja vihkineet katsottiin jonkun tulkinnan mukaan rikkoneen aivan samalla tavalla kirkon sääntöjä kuin minun väitetään tässä tehneen. Rankaisulinja olisi tuolloinkin osoittautunut pitkän päälle kestämättömäksi nykytilanteeseen nähden, vaikka sääntöjä ei oltu ehditty vielä päivittää. Tämän vuoksi tuomiokapitulilla on täysi mahdollisuus ja yhden tulkinnan mukaan jopa velvollisuus suhteuttaa lain tarkan kirjaimen mukainen normiristiriita siten, että kaikki seikat huomioon ottaen mitään seuraamusta ei tule asettaa. Kyseeseen voisi tulla korkeintaan lievin seuraamus eli pastoraalinen puhuttelu, mikäli tuomiokapituli katsoo periaatteellisesti, että jotenkin minua tulee ojentaa. Kannustan käyttämään kokonaisvaltaista eikä vain kirjaimellista tulkintaa, mikä usein on oikea lähtökohta laajemman oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Kyse tulkinnassa ei koskaan ole vain yksittäisestä säännöstä, vaan laajemmasta oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Tämä siksi, että koska aiemmat säännötkin ovat aikansa näkökulmasta asetettuja eivätkä ikuisia, tulee kunkin ajan tulkitsijan ymmärtää, että mikään tulkinta ei ole niin kirkollisesta kuin maallisesta näkökulmastakaan ikuinen.

Lakia ja ohjetta ei tule noudattaa, eikä siitä tule sanktioida, mikäli se ei ole sopusoinnussa sitä ylempien normien kanssa, viime sijassa perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden. Sama koskee myös esimerkiksi jossain määrin institutionaalisesti verrattuna puolustusvoimissa sotilaskuriin ja sen käskyvaltaan: esimiehen käskyjä ei pelkästään tarvitse, vaan niitä ei suoranaisesti tule noudattaa, mikäli ne ovat selkeästi ristiriidassa ylempien käskyjen kanssa. Tuolloin sotilasta ei myöskään sanktioida toimistaan. Siltä osin tilanne on verrannollinen omaan tilanteeseeni.  Näihin ja muihin vastaaviin toimijoihin verrattuna tilanteeni on kohtuuton siltä osin, että moni muu ja jatkossa yhä useampi ei tule saamaan minkäänlaisia seuraamuksia, eikä niitä edes tulla arvioimaan.  Olen vaarassa menettää jopa oikeuteni toimia siinä ammatissa, johon olen vuosia opiskellut ja elämäni kohdistanut.

Kirkon yhtenäisyyden nimissä toivon, että asiasta ei tehdä liian periaatteellista ja ettei periaatekysymys muodostuisi tässä kirkkoa hajottavaksi asiaksi. Tulkinta vihkimisestä tulee ennemmin tai myöhemmin muuttumaan yhtä varmasti kuin vaikka naispappeusasia aikanaan. Ratkaisuja tehtäessä keskeistä on noudattaa aina sovellettavia säädöksiä. Soveltamisessa ei tule kuitenkaan tuijottaa yksisilmäisesti kirkkolain 5 luvun 3 §:ää, vaan arvioida koko lainsäädännön ja perustuslain ratiota kokonaisuutena. Toivonkin, että teillä päätöksentekijöillä on uskallusta ja viisautta tehdä ratkaisu, jolla tulette olemaan historian oikealla puolella. Kirkolla on vielä mahdollisuus ottaa aloite omiin käsiinsä ennen kuin maalliset tuomioistuimet sen tekevät mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Tässä asiassa olette paljon vartijoita.

 

Helsinki, 28.6.2017

Kai Sadinmaa

Laatimisessa avusti asianajaja Juha-Pekka Hippi

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s