Kirkon jouluevankeliumi: armo rikkaille ja kateus köyhille

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-12-26-kello-14-23-03

Otan esiin kaksi jouluista tapausta, jotka toivat kirkkaalla tavalla esiin kirkon poliittisuuden.  Toinen oli kirkkohallituksen tuottama jouluevankeliumivideo https://evl.fi/etusivu ja toinen kirkkoherra Teemu Laajasalon haastattelu Hesarissa (24.12). http://www.hs.fi/talous/art-2000005020080.html?utm_medium=social&utm_content=www.hs.fi&share=57c11cad733bcf0a45899259a0dc9d9c&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share

Jouluevankeliumivideon ensimmäinen kuva on ratkaiseva, oleellinen. Kamera liukuu ylhäältä alas kohti valtioneuvoston rakennusta kuin kuvaten ilosanomaa julistavien enkeleiden laskeutumista taivaasta maan päälle. Enkelit eivät kuitenkaan ilmesty paimenille vaan vallanpitäjille, ei kansan keskuuteen vaan suoraan poliittisen vallan ytimeen. Seuraavassa kuvassa ollaan valtioneuvoston sisällä, jossa valtionvarainministeri Petteri Orpo pakkailee tavaroitaan ja lausuu kansalle Luukkaan jouluevankeliumista muutaman ensimmäisen jakeen. Orpon osuuden jälkeen tekstiä lausuu joukko tavallisia ihmisiä, muun muassa leipäjonon leivänjakaja. Kirkkohallituksen tekijätiimin mielestä oli varmaan hauska vitsi laittaa valtion taloudesta vastaava ministeri lukemaan videolle keisari Augustuksen määräämästä verollepanosta. Vitsi oli huono, suorastaan häpeällinen, aikana jolloin hallitus toteuttaa törkeän eriarvoistavaa, ihmis- ja kansalaisoikeuksia loukkaavaa ja ihmisarvoa ja perustuslakia halveksuvaa politiikka. Kirkko siis toivottaa joulurauhaa vetämällä märällä rätillä pitkin köyhien naamataulua kun se laittaa samaan videoon sekä riistäjän että riistetyn lukemaan ilosanomaa köyhille .

Kirkko luo videolla illuusiota yhtenäisestä kansasta samalla kääntäen jouluevankeliumin radikaalin sanoman täysin päälaelleen. Evankeliumi on, sen pitäisi olla, suunnattu nimenomaan köyhille, kuten Jeesus toteaa: Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Tämä liittyy konkreettiseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Luukkaan jouluevankeliumissa maalataan yhdessä lauseessa tausta, se ankara yhteiskunnallispoliittinen tilanne, missä palestiinalaiset elivät ja mihin Jeesus syntyi: Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Kysymys veron maksamisesta keisarille oli äärimmäisen ladattu. Talonpojat olivat kovan verorasituksen ahdistamia. Rooman miehittäessä Palestiinan 6 eaa. vero kaksinkertaistui. Sato ei nähnyt toista, kun Rooma ja roomalaisten sijaishallitsija, kuningas Herodes, veivät siitä lähes puolet veroina sekä pakollisina temppelille suoritettuina kymmenyksinä ja uhreina. Joosef ja Maria lähtivät Betlehemiin, koska heidän piti tehdä Roomalle tili veronmaksua varten tulonlähteistään ja mahdollisista omistuksistaan. Heillä saattoi olla Betlehemissä maatilkku, josta he tai heidän vanhempansa olivat aikoinaan joutuneet luopumaan ankaran verotuksen vuoksi ja hankkimaan elantonsa muualta. Joosefin ja Marian piti palata takaisin kotiseudulleen, jotta vallanpitäjät voisivat viedä heiltä tuhkatkin pesästä. Velalliset, jotka eivät kyenneet maksamaan lainojaan takaisin, menettivät maansa ja joutuivat velkaorjuuteen perheensä kanssa. Jeesuksen julistus köyhille, vapauttava ilosanoma liittyy tähän konkreettiseen todellisuuteen riistävien valtojen ja voimien puristuksessa, heidän vapauttamiseensa. Ministeri Orpon esiintyminen olisi siis ollut verrattavissa siihen että Jeesus olisi ylistänyt kansalaisia ankarasti alistavia kuningas Herodesta tai maaherra Pontius Pilatusta heidän armollisuudestaan ja pyytänyt vieläpä heitä julistamaan heidän ”ilosanomaansa” kansalaisille.

Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon haastattelu on samasta ideologisesta puusta veistetty kuin kirkkohallituksen jouluevankeliumi. Se sopii Suomen yhteiskunnalliseen tilanteeseen yhtä hyvin kuin pankkiirin kenkä köyhän perseeseen. Ne tukevat toisiaan epäpoliittisuuteen verhoutuneessa poliittisuudessaan. Laajasalo hämärtää ja johtaa törkeästi harhaan sortumalla halpamaisuuksiin. Hän kysyy: ”Onko sillä väliä, millä autolla ajat, jos lapsesi on kuolemassa?” Kenen päähän voi tuollainen kysymys edes pälkähtää? Kuka tuollaista kysyy? Onko joku sanonut, että sillä olisi väliä? Tai itse asiassa sillä on väliä, kun köyhän auto, (jos hänellä ylipäänsä on autoa) hajoaa kuitenkin kesken fataalin sairaalamatkan. Autolla on siis väliä, kun sen ajattelee laajemmin, symbolisesti, kansalaisten tasa-arvoisina mahdollisuuksina, joita hallitus on leikannut rankalla kädellä ja jonka laajasalomainen kirkko nyt siunaa. Eriarvoistaminen tappaa. Laajasalo vetää esiin myös eliittien hitlerkortin, kateuden, jonka määrittely on eliitin etuoikeus ja vain köyhille varattu ominaisuus. Miksi Laajasalo ja muu eliitti puhuu niin paljon kateudesta? Puhuvatko he kenties itsestään? Onko se enemmänkin heitä vaivaava ominaisuus? Ja miksi Laajasalo ei kateuden sijaan puhu ahneudesta, riistosta, eriarvoistavasta politiikasta joka mahdollista kateutta tuottaa?

Laajasalon puheet ovat tyypillistä kirkon valtaa kumartavaa teologiaa, joka luo suojaavan sateenvarjon valtaryhmien ylle puhumalla synnistä ja armosta vain yksilöön ja hänen sisäiseen todellisuuteensa liitettyinä, ei-konkreettisina, ei-todellisina, kun puolestaan Jeesus Nasaretilaisella synti ja armo liittyivät aina tämänpuoleiseen, yhteisöllisiin, konkreettisiin ja todellisiin asioihin. Yksilön syntien painottaminen on vallanpitäjien harrastamaa yksilön syyllistämistä, joka peittää alleen vallan itsensä tuottaman rakenteellisen ja kollektiivisen synnin, epäoikeudenmukaisuuden ja riiston. Laajasalo riisuu armosta kaiken yhteisöllisen, yhteiskunnan rakenteisiin liittyvän kun hän toteaa, on sama itkeekö sairastunutta lastaan (köyhä) muovimatolla lähiössä vai (rikas) tammiparketilla keskustassa. Laajasalomainen halpa armo on kätkettyä vallankäyttöä, ideologiaa, jolla pyhitetään rakenteellinen synti, epäoikeudenmukaisuus ja valkopestään eriarvoistavaa politiikkaa tuottava taloudellispoliittinen eliitti. (Jumalan) Armo ja rakkaus liittyy oleellisesti yhteiskunnan suojaaviin rakenteisiin. Armoa on se, että jokainen kansalainen saa tarvittaessa hyvää hoitoa, koulutuksen, ylipäänsä hyvän ja ihmisarvoisen elämän mahdollisuuden. Laajasalomainen eliitin kirkko kätkee oman viiteryhmänsä toteuttaman riiston ja hyvinvointivaltion romuttamisen hypetys-teologian dynaamiseen sumuverhoon.

Laajasalon Vapahtaja on eliitin Vapahtaja, armo on halpaa armoa, joka ei vaadi katumusta. Se on eliitin, liike-elämän, EK:n, EVAn ja Keskuskauppakamarin armoa ja evankeliumia kun puolestaan todellinen armo syntyy siitä, että kirkko esittää protestin kaikkea sellaista vastaan joka asettaa itsensä hegemoniseen asemaan, kuten nyt eliittien kaiken alistamisen yksityiseen voiton pyyntiin. Kirkko ei voi välittää armoa, jos se yrittää miellyttää ja kosiskella eliittejä, kumartaa valtaa, siunaa status quon, yhteiskunnan valtaapitäviä, rikkaita ja jos se ei esitä protestia yhteiskunnassa ja kirkossa sellaisia oppeja, ideologioita, käytäntöjä ja yleisiä tapoja vastaan, jotka oikeuttavat ja siunaavat ihmisen, eläinten ja luonnon riiston, alistamisen ja hyväksikäytön.

Kun valtion päämiehiksi valitaan bisnesmiehiä niin kirkossa tehdään samoin. Hallituksen ideologisessa myötäkarvassa seurakunnat valitsevat kirkkoherroiksi muutosjohtajia, joiden konsultti-innovaatio-bisnesajattelun hengessä seurakuntien uutta toimintakulttuuria kehitetään uusliberalistisessa viitekehyksessä kosiskelemaan kirkon jäseniksi maksukykyisiä. Hengen syntymisen mahdollistavan protestin sijaan kirkko alkaa laajasalomaisesti imitoida ja matkia hegemonista valtaryhmien puhetapaa kadottaen hengen ja voiman. Kirkko nostaa esiin Laajasalon kaltaisia bisnespappeja siunaamaan hyvinvointivaltion lopullisen hajottamisen ja Oy Suomi Ab:n syntymisen. Demokratian myynyt hallitus ja Suomen taloudellinen ja poliittinen eliitti tarvitsee laajasaloja rauhoittamaan kansaa, kun hallitus toteuttaa heikompia murhaavaa politiikkaansa, kun heiltä viedään ihmisarvo, elämisen mahdollisuudet. Ketkä ovatkaan parempia hämäämään kansaa, kuin laajasalomaiset julkkiskulttuurin tuotteet, hubbabubba-teologian ruumiillistumat, jotka viljelevät runsaasti, mahtavia, loistavia ja hypettäviä adjektiiveja verhotakseen omat tyhjyyttä kumisevat puheensa.

Jumalan valtakunnan ovet sulkeutuvat kun sana ei ole enää kirkossa luova teko, kun se ei enää synnytä uskoa, ei luottamusta, ei toivoa, kun se ei haasta, esitä protestia maailmaa vastaan, ei avaa hengen syvyyksiä, ei viittaa mysteeriin, ei valaise tietä armon ja rakkauden valtakuntaan vaan mukautuu pahan vallassa olevaan maailmaan, siunaa poliittisen hegemonian, status quon, yhteiskunnan kurjistamisen, yhteisöjä suojaavien rakenteiden murskaamisen ja eriarvoistavan politiikan. Onko ympyrä sulkeutumassa kun Suomi täyttää sata vuotta? Onko kirkko jälleen asettumassa eliittien puolelle heikompaan asemaan ajettuja kansalaisia vastaan?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s