Anna homon rakastaa

Rakkaus on Jumalasta. Se on Jumalan valtakunnan merkki. Aina siellä missä rakkaus ilmenee, Jumala on läsnä. Kristittynä oleminen on lopulta yksinkertaista. Ei ole kyse monimutkaisista opeista vaan ainoastaan Jumalan rakkauden vastaanottamisesta ja sen välittämisestä eteenpäin. Se on kuin hengitystä: ensin annetaan hengen virrata sisään ja sen jälkeen päästetään se ulos. Ihmisen osuus jää niin hengitystapahtumassa kuin kristittynä olemisessa pieneksi. Kyse on pikemminkin suostumisesta siihen mitä itsessä jo tapahtuu. Se on antautumista ja sen sanomista, että tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun, virratkoon rakkauden lahjasi vapaasti myös minun kauttani. Tehtäväkseni jää lähinnä pysyä pois rakkauden tieltä, olla laittamatta sille esteitä.

Näyttökuva 2016-05-17 kello 8.37.24

Jumalan rakkaus ilmenee maailmassa lukemattomin eri tavoin. Se etsii kanavia, joiden kautta se voisi tulla esiin. Se ei karsinoi ja valikoi väyliä esiintulolleen meidän pikkusieluisten ihmisten luomien rajojen ja ennakkoluulojen tai heteronormatiivisen ihanteen mukaan vaan räjähtää esiin missä tahtoo, kaikista sovinnaisuuksista ja kulttuurisista sopimuksista piittaamatta. Se ilmenee ihmisten välisessä ystävyydessä, myötätunnossa, rakkaudessa toisiamme, koko luomakuntaa kohtaan. Myös homoseksuaalisuus on yksi jumalallisen rakkauden ilmenemismuodoista. Se on Jumalan lahja ja siunaus siinä missä heteroseksuaalisuus.

Jokaisella aikakaudella on omat ihmisoikeustaistelunsa. Taistelu homoseksuaalien oikeuksien puolesta on tämän päivän maailmassa ja kirkossa yksi keskeisistä. Kysymys on jokaisen ihmisen oikeudesta saada rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kristittyjen ja kirkon tehtävä ei ole sulkea ketään rakkauden ulkopuolelle vaan päinvastoin vaikuttaa niin, että mahdollisimman moni pääsisi siitä osalliseksi. Meidän on kirkkona vapauduttava ahdistuneesta seksuaalisuudesta ja moralismista ja ymmärrettävä seksuaalisuus positiivisena elämän rikkautena.

Ei ole mitään perusteita olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Perheen- ja parinmuodostus on sidoksissa vallitsevaan kulttuuriin. Siksi avioliiton luonne on vaihdellut riippuen ajasta ja paikasta. Ei ole olemassa mitään Raamattuun perustuvaa yhtä oikeaa avioliiton muotoa. Nykyinen kristillinen, kahden osapuolen, toistaiseksi miehen ja naisen väliseen sopimukseen perustuva avioliitto ei ole Jumalan eikä Jeesuksen määräämä, vaan se on perua antiikin roomalaisesta kulttuurista. Jos olisimme raamatullisia, niin voisimme vaikka ostaa vaimon tai kaksi, kuten patriarkka Jaakob tai pitää seitsemääsataa vaimoa ja kolmeasataa jalkavaimoa kuten kuningas Salomo. On järjetöntä puhua näissä tapauksissa avioliitosta sen nykyisessä merkityksessä. Vaimo oli Raamatussa miehen omaisuutta, kuten karja, pelto, talo ja muu irtaimisto.

Itse asiassa kirkko ei ollut edes kovin kiinnostunut avioliittoon vihkimisestä ensimmäisen reilun tuhannen vuoden aikana. Kirkko alkoi toimittaa avioliittoon vihkimisiä suuremmassa määrin vasta, kun niiden kautta avautui enemmän poliittista valtaa myöhäiskeskiajalta lähtien. Nykymuotoiseksi julkisesti tunnustetuksi liitoksi avioliitto muodostui syntyvien valtioiden yhteiskunnallisen kontrollin välineeksi. Kuninkaat eivät enää sallineet julkiselta vallalta piilossa tapahtuvaa yksityistä perheenmuodostusta, koska he halusivat kontrolloida sukuja, jotka olivat merkittäviä vallan ja varallisuuden haltijoita. Avioliittopolitiikalla oli niin sanotusti tilausta. Valtion hallitsema avioliitto ei liity moraaliin tai hurskauteen, vaan siihen kuka on oikeutettu tiettyihin, avioliiton mukanaan tuomiin etuihin. Homot ovat viimeisin näistä eduista ulossuljettu ryhmä. Samankaltaista keskustelua käytiin aikanaan mustien ja valkoisten välisistä liitoista. Heteroavioliitto ei ole kristillinen vaan päinvastoin epäkristillinen yhden ryhmän ulossulkevuudessaan. Kun avioliitto määriteltiin sakramentiksi, liiton solmiminen oli mahdollista vain kirkon yhteydessä. Kirkko sai itse päättää ketä se vihki. Avioliiton esteiden määrittelyllä kirkko pystyi toteuttamaan merkittävää yhteiskunnallista valtaa, muun muassa vaikeuttamalla erisäätyisten keskinäisiä avioliittoja.

Kirkko ei voi kieltää sukupuolineutraalia avioliittoa vetoamalla Jeesukseen. Hän puhuu evankeliumeissa seksuaalisuudesta yhtä paljon kuin saimaannorpista. Hän ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Hän ei puhu ihmisen seksuaalisuudesta sanaakaan, ja avioliitostakin vain yhden ainoan kerran, kun fariseukset panivat hänet koetukselle kysyessään saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa. Jeesus vastasi, että Jumala teki alun perin ihmisen mieheksi ja naiseksi ja siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa niin, että nämä tulevat yhdeksi lihaksi. Jeesus jatkoi, että minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Avioliiton solmineet mies ja nainen eivät enää ole kaksi, he ovat yksi.

Tässä ei ole kysymys siitä, että Jeesus olisi vahvistanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Hän ei voinut tehdä kannanottoa homoliittojen puolesta tai niitä vastaan, koska se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Se ei juolahtanut kenenkään mieleen, ei edes Jumalan pojan. Jeesuksella on yhtä paljon tekemistä avioliiton ja ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden kanssa kuin minun vasemman jalan pikkuvarpaalla ja Euroopan keskuspankilla. Nykymuotoista, toisiaan rakastavia ja sitoutumiseen haluavia homoja ei siihen aikaan juutalaisuudessa tunnettu. Raamatussa ei puhuta sanaakaan heistä.

Jeesus viittaa luomiskertomukseen (1 Moos 1:26–28), kuinka Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja kehotti heitä olemaan hedelmällisiä, täyttämään maan ja ottamaan sen valtaansa. Luomiskertomus on yksi patriarkaalisen heimouskonnollisuuden keskeisistä perusmyyteistä, jonka tarkoituksena on varmistaa ja oikeuttaa heimon olemassaolo ja sen laajeneminen. Lisääntymiseen tähtäävä miehen ja naisen välinen liitto on oleellinen osa heimon säilymistä. Seksuaaliseen identiteettiin, nykyiseen homoliittoon tai avioliittoinstituutioon kyseinen myytti ei ota mitään kantaa.

Jeesus ei siis vahvista Matteuksen evankeliumin jakeissa heteroseksuaalista avioliittoa, vaan hänen kärkensä on aivan toisaalla. Kysymys on naisen alistetusta asemasta juutalaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja avioliitossa. Miehillä oli Mooseksen lain mukaan lupa hylätä vaimo lähestulkoon mistä syystä tahansa. Ehdot ovat mahdollisimman epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia:

Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan (5. Moos. 24:1).

Juutalaiset kiistelivät siitä, mikä vaimossa oli riittävän epämieluista, joka olisi oikeuttanut erokirjan antamisen. Joidenkin mukaan se oli oikeutettua vain silloin, kun vaimo oli sortunut haureuteen. Vapaamielisempien mielestä vaimon sai hylätä lähes mistä syystä tahansa: jos ulkonäkö repsahti, jos mies tapasi kauniimman naisen, jos vaimo varasti rahaa, oli juovuksissa, käyttäytyi huonosti tai hänellä oli epämiellyttävä luonne, oli sairas tai anoppi ärsytti miestä.

Jeesuksen lause, He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi, ei oikeuta ja vahvista miehen ja naisen liittoa, vaan kritisoi vallitsevaa patriarkalistista avioliittoa. Jeesus puolusti naisen tasaveroisuutta. Miehellä ei ole mitään perusteita ylemmyydelleen. Tasa-arvoisuuden takaaja ei ole enempää tai vähempää kuin itse Jumala: […] minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

Patriarkaalisuuden vastustaminen oli yksi Jeesuksen keskeisistä missioista. Hän horjutti kolmea keskeistä patriarkaalisen vallan läpitunkemaa instituutiota: niin kotia, uskontoa kuin isänmaatakin. Ne olivat esteitä universaalin veljeyden ja sisaruuden toteutumiselle. Jeesus ei ollut nykyajan moralistinen konservatiivi ja valtiokirkkoaatteen lobbari, vaan Jumalan valtakunnan kapinallinen, joka asettui aina heikomman puolelle. Avioliittokohtauksessa on kyse juuri tästä. Miehisen kulttuurin alistama nainen on keskiössä. Samalla logiikalla meidän tulee edistää homojen oikeutta solmia avioliitto ja vapauttaa siten maailmaa taas himpun verran enemmän miehisestä väkivallasta.

Kirkolla ei siis ole mitään perusteita olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia ihmisiä keskenään. Kun eduskunta hyväksyy tasa-arvoisen avioliittolain, on kirkon oltava valmis vihkimään avioliittoon myös heidät. Niin minä ainakin tulen tekemään. Jos kirkko kieltää heiltä siunauksen, se kieltää heiltä Jumalan.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s