Kirkon kuolemansynti – kosiskelu

Piispa Irja Askolaa haastateltiin Hesariin seitsemästä kuolemansynnistä. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1457671849263   Askolan puhe on tyypillistä voimatonta, kirkollista, mihinkään kohdistumatonta, ympäripyöreää, kirkollista jargonia.  Kirkko haaskaa jälleen kerran tuhannen taalan paikan ja on sanomatta, piispa Askolan suulla, yhteiskunnasta kaikkein oleellisinta.

Näyttökuva 2016-03-13 kello 10.55.26

Piispa Askola puhuu kollektiivisesta synnistä, mutta ei sanaakaan hallituksen synnistä, sen suunnattoman eriarvoistavasta ja tuhoavasta politiikasta. Askola osallistui syksyllä Meillä on unelma -mielenosoitukseen, joka järjestettiin monikulttuurisen Suomen puolesta. Miksi piispa Askola ei ole osallistunut mielenosoituksiin, jotka ovat kohdistuneet hallituksen syvästi kansaa jakavaa ja epäoikeudenmukaista politiikkaa vastaan? Pakolaisteema on kirkolle sopivan vaaraton, koska siinä ei lopultakaan astuta hallituksen varpaille.

Kirkon rohkeuden puute on ymmärrettävää, sillä sen keskeisin huoli on kirkon julkisoikeudellisen aseman ja kirkollisveronkanto-oikeuden menettäminen. Askola on kiitollinen kun kirkko sai yhteiskuntasopimusneuvotteluissa säilyttää arkipyhät, loppiaisen ja helatorstain paikallaan. Myös kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo ylisti arkipyhien säilyttämistä. Hän piti sitä yhteiskunnallisena arvovalintana. Itse sopimus, tulonsiirto köyhiltä rikkaille, palkansaajilta vientiyrityksille, ei Keskitalon mielestä ollut arvovalinta vaan välttämättömyys ja kannatettavaa.

Ihmisoikeudet ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ovat kirkolle vaikea pala nieltäväksi. Ne kiinnostavat kirkkoa yleisellä tasolla, ei käytännössä jotain tiettyä ihmisryhmää koskien. Ihmisten oikeuksien puolustaminen on kirkossa sallittua niin kauan, kun se ei uhkaa kirkon asemaa. Kun Jukka Keskitalo valittiin (2010) uudeksi kansliapäälliköksi, hän aloitti toimikautensa uuden strategian luomisella:

Tärkein tavoitteemme on kehittyä nykyistä vaikuttavammaksi kirkon yhteiskuntasuhteiden hoitajaksi sekä kasvattaa vaikutusvaltaa tunnettuuden avulla valituissa sidosryhmissä turvataksemme kirkon toimintaedellytykset.

Tämä on paljastavaa puhetta kirkon korkeimmalta virkamieheltä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei tarkoita Keskitalolle ihmisoikeuksien tai oikeudenmukaisuuden edistämistä, vaan läheisten ja toimivien suhteiden luomista valittuihin sidosryhmiin eli yhteiskunnan poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin. Sen vuoksi kirkkohallituksen työntekijöiden tärkein tehtävä ei ole vaikuttaa kirkon sisällä ja motivoida seurakuntia auttamaan heikossa asemassa olevia ihmisiä, vaan ”kasvattaa vaikutusvaltaa tunnettuuden avulla” istumalla tyhjän panttina erilaisissa valtion elinten ja EU:n jaostojen kokouksissa.

Pelko julkisoikeudellisen aseman menettämisestä on kirkossa suuri. Siksi kirkkohallitus välttää kannanottoja ja lausuntoja, jotka ovat valtion harjoittaman politiikan vastaisia tai kirkkoa hajottavia. On vältettävä yksityiskohtaisia kannanottoja ja sen sijaan ilmaistava asiat mahdollisimman yleisellä ja ympäripyöreällä tavalla. Evankeliumista ja ihmisoikeuksista nousevat perustelut tulevat toisella sijalla.

Kirkon johdon toiminnan lähtökohtana ei siis ole evankeliumi, ei armon ja rakkauden julistaminen, ei jokaisen ihmisarvon tinkimätön puolustaminen vaan yleiset mielipiteet, ennakkoluulot, poliittisen ja taloudellisen vallan mielistely sekä jäsenkäyrä. Kirkon johtajat tuijottavat jäsenkäppyrää silmät soikeina heti aamulla herätessään ja viimeisenä illalla nukkumaan mennessään. Yölläkään he eivät saa levätä rauhassa, kun tuhatkertaisesti kloonatut päiviräsäset vainoavat heitä hellittämättä yön pimeinä hetkinä.

Toki jäsenet ovat kirkolle tärkeitä, nimittäin maksukykyiset asiakkaat. Jäsenkadon pysäyttämiseksi kirkko kosiskelee maksukykyisiä asiakkaita laadukkailla palveluilla sen sijaan, että se asettuisi Jeesuksen hengessä köyhien rinnalle ja auttaisi ihmisiä löytämään merkitystä elämään. Erään itähelsinkiläisen seurakunnan kirkkoherra ehdotti, että rikkaiden houkuttelemiseksi kirkko voisi rakentaa hengellisiä luksustiloja kilpailemaan rikkaiden ihmisten olohuoneiden kanssa. Paniikkiin jumittunut kirkko rekrytoi konsultteja kertomaan, miten evankeliumia pitäisi julistaa nykynuorisolle, millaiseen pakettiin se pitäisi laatutietoiselle kuluttajalle kääriä.

Kun Eurooppa on kohta ilmiliekeissä, kun ihmiset kamppailevat kuolemanpelon, olemassaolon rajallisuuden kourissa, me kirkossa mietimme, miten olla trendikkäästi ajan hermolla, miten voisimme viihdyttää ja miellyttää. Kun maailma on tuhon partaalla ekologisesti, sosiaalisesti, moraalisesti, me perustamme työryhmiä, luomme strategioita, väsäämme mietintöjä ja rakennamme kirkosta koko kansan kivaa puuhamaata, yhtä suurta sählykerhoa.

Niin piispa Askola kuin kansliapäällikkö Keskitalo toteuttavat kirkon vuosisataista roolia vallan siunaajina ja kansan rauhoittajina. Diili on selvä. Kirkko saa pitää julkisoikeudellisen asemansa, kun se vastavuoroisesti pitää turpansa kiinni tämän hetken pahimmista synnintekijöistä jotka istuvat maan hallituksessa.  Askolan ja Keskitalon, koko kirkon johdon kuolemansynti on kosiskelu.

Kirkko ei voi olla kaikkien puolella. Kirkko ei voi enää lunastaa paikkaansa puhumalla yleisellä tasolla synnistä ja armosta. Julistus pitää tulla kohti. Kirkon on valittava puolensa. Kirkon on palattava juurillensa ja tultava jälleen siksi mikä se alunperin on ollut: ei vallan ja voiman kirkko vaan köyhien kirkko.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s