Mission impossible – kirkko ja tasa-arvoinen avioliitto

Kirkolliskokous keskusteli uudesta avioliittolaista Turun kristillisellä opistolla (5.11). Yleiskokouksessa käsiteltiin edustaja-aloitteen pohjalta yleisvaliokunnan aiheesta laatimaa mietintöä.

Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous ryhtyy toimiin käynnistääkseen seuraavalle kirkolliskokouskaudelle ulottuvan prosessin, jonka tavoitteena on:

  1. arvioida uuden avioliittolainsäädännön seurauksia kirkolle;
  2. tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä;
  3. osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissaa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan;
  4. sekä edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen sekä sen historian tutkimusta.

Mietintö tuo esiin kirkon (nykyisen) virallisen näkemyksen avioliitosta. Mitään epäselvyyttä ei jää. Avioliitto on Jumalan asettama liitto, jonka osapuolina ovat mies ja nainen. Kyse on luomisjärjestyksestä. Mietinnössä todetaan, ettei ole syytä lähteä kirkon nykyisen avioliittokäsityksen teologiseen selvitystyöhön. Se on jo hyvin selvillä. Kyse on vain siitä, ”onko kirkon käsitys avioliitosta yleisesti tiedossa sekä siitä, halutaanko siihen yhdessä sitoutua.”

Olen eri mieltä. Mielestäni on syytä kyseenalaistaa käsitys nykyisestä avioliitosta jotenkin erityisesti kristillisenä tai raamatullisena. Jeesus puhui avioliitosta vain yhden ainoan kerran ja silloinkin hän tarkoitti aivan jotain muuta kuin tasa-arvoisen avioliiton vastustajat olettavat.

Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: ”Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Mt 19:3-6

Jeesus ei vahvista tässä heteroseksuaalista avioliittoa, vaan hänen kärkensä on aivan toisaalla. Kysymys on naisen alistetusta asemasta juutalaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja avioliitossa. Miehillä oli Mooseksen lain mukaan lupa hylätä vaimo lähes tulkoon mistä syystä tahansa.

Jeesuksen lause, ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi”, ei oikeuta ja vahvista miehen ja naisen liittoa, vaan kritisoi vallitsevaa patriarkalistista avioliittoa. Jeesus puolusti naisen tasaveroisuutta. Miehellä ei ole mitään perusteita ylemmyydelleen. Tasa-arvoisuuden takaaja ei ole enempää tai vähempää kuin itse Jumala: ”[…] minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.

Patriarkaalisuuden vastustaminen oli yksi Jeesuksen keskeisistä missioista. Avioliittokohtauksessa on kyse juuri tästä. Miehisen kulttuurin alistama nainen on keskiössä. Samalla logiikalla meidän tulee edistää homojen oikeutta solmia avioliitto ja vapauttaa siten maailmaa taas himpun verran enemmän miehisestä väkivallasta.

Mietinnön mukaan uusi avioliittolaki ei tule vaikuttamaan kirkon käytäntöihin millään tavalla. Kirkko ei ole juridisesti velvoitettu mihinkään käytännön uudistamiseen. Mietinnössä todetaan:

Uskonnollisilla yhteisöillä on avioliittolain mukaan itsenäinen harkintavalta siinä, mitä ehtoja se määrää kirkolliselle vihkimiselle. Uutta avioliittolakia säädettäessä valtion puolelta on korostettu sitä, että muutos koskee siviilivihkimistä eikä uskonnollisten yhteisöjen harkintavaltaa haluta kaventaa.

Tämä ei kaikkien mielestä ole niin simppeli juttu. Edustaja Kalervo Salo totesi että julkisoikeudellisena yhteisönä kirkkoa sitoo yleinen lainsäädäntö, kuten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki. Tämän vuoksi tilanne saattaa muodostua melko kiinnostavaksi, jos kirkko ei halua vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Pitäisikö lakiin silloin lisätä kirkolle oikeus toimia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain vastaisesti? Sitä mainoskampanjaa vapaa-ajattelijoiden ylläpitämälle eroa kirkosta – sivustolle kirkko tuskin haluaa toteuttaa.

Myöskään papin rooliin ei mietinnön mukaan tule muutosta:

Papille ei synny oikeutta toimittaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä… Jos pappi toimittaisi samaa sukupuolta olevien henkilöiden kirkollisen avioliittoon vihkimisen, hän toimisi vastoin avioliittolain ja kirkon sen nojalla antamia määräyksiä. Tuomiokapitulin tehtävänä olisi arvioida papin toimintaa pappisviran velvollisuuksien näkökulmasta.

Jäämme odottamaan ennakkotapausta, kun joku pappi tulee vihkimään samaa sukupuolta olevan parin lain voimaan astumisen jälkeen 1.3.2017. Silloin viimeistään pitää ratkaista se, onko kirkolla oikeus toimia lainvastaisesti.

Käydyssä keskustelussa iloittiin siitä, että erimielinen kirkolliskokous sai mietinnön ylipäänsä aikaiseksi. Mietinnön laatinut yleisvaliokunta ei kylläkään kovin erimielinen ollut. Se oli lähes täydellisesti konservatiivien miehittämä. Liberaalia ääntä edusti nähtävästi vain yksi edustaja.

Toki kritiikkiäkin mietintöä kohtaan tuli yleiskokouksessa. Vahvin kriittinen ääni tuli Porvoon piispa Björn Vikströmiltä. Hänen mielestään mietinnössä tuijotetaan liikaa kirkkoa ja liian vähän ympäröivää todellisuutta. Hän syytti yleisvaliokuntaa kaksoisstrategiasta:

…pitäydytään tiukasti kirkon aikaisemmissa päätöksissä oppikysymyksissä, samalla kun kehotetaan kirkon kaikkia jäseniä ja työntekijöitä henkilökohtaisella tasolla kohtelemaan kaikkia ihmisiä kunnioituksella ja ymmärryksellä lähimmäisenrakkauden nimessä.

Kaksoisstrategia on tyypillistä kirkollista kulttuuria. Samalla kun kirkolliskokous kehottaa kirkon jäseniä lähimmäisenrakkauteen, se sallii kirkolle instituutiona, opeissa ja käytännössä, oikeuden harrastaa syrjintää ja ihmisoikeusloukkauksia. Vikström totesi, että ”usko joka ei näyttäydy rakkaudessa, on kuollut”. ”Rakkaus, joka ei tavoittele oikeudenmukaisuutta, on hampaaton ja naiivi.”

Piispa Häkkinen oli täysin eri linjoilla Vikströmin kanssa. Nämä kaksi piispaa osoittavat kuinka täydellisen jakautunut kirkko on avioliitto-kysymyksessä.

… ongelmallista on asettaa oma sukupolvi aiempien yläpuolelle ja oma kulttuuri kaiken mittariksi… Nykyhetken uskovien kesken tulee keskustella ja pyrkiä löytämään yhteinen mielipide, mutta se ei vielä riitä. Konsensuksen tulee ulottua ajassa taaksepäin aina apostolien aikaan asti. Kirkon kannan muodostamisessa ei ole kyse ainoastaan keskustelusta nykyajan kirkon jäsenten kesken tai vain tämän hetken kontekstin huomioon ottamisesta, niin tärkeää kuin sekin toki on… on otettava huomioon meitä edeltäneet kirkon jäsenet mielipiteineen, ts. apostolien aikaan ulottuva kirkon yhteinen usko ja oppi.

Kun Vikström haluaa avautua yhteiskuntaan ja tähän aikaan niin Häkkinen kääntyy sisäänpäin, kirkkoon, historiaan. Kyse on lopulta erilaisista raamattunäkemyksistä. Liberaalinen raamatullisuus on dynaamista, tulkinta nousee aina sen hetkisestä kontekstista kun konservatiivien näkemys on staattisempi. Heillä ei ole omasta mielestään tulkintaa vaan puhdas annettu totuus. He ovat kaapanneet raamatullisuuden itselleen. Jos todellisuus ja Raamatun sana törmäävät niin sitä pahempi todellisuudelle. Sen on taivuttava, vaikka väkisin.

Piispa Irja Askola liittyi kritiikissään piispa Vikströmiin. Mietintö jumittui liikaa menneeseen. Hän peräänkuulutti tulevaisuuteen suuntavaa vaihtoehtoa. Me tarvitsemme Askolan mielestä tietoa ja arviontia siitä mitä vaikutuksia uudella lailla tulee olemaan kirkolle. Askola muistutti myös siitä, että kun uuden lain myötä rekisteröity parisuhde poistuu, niin lakkautuu samalla kirkolliskokouksen aikoinaan laatima toimituskaava ”rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan”. Jos mitään ei tule tilalle, niin mikä silloin on taaksepäin menevän kirkon viesti? Askola kysyi myös mikä on suhtautumisemme niihin kirkon työntekijöihin, jotka solmivat avioliiton samaa sukupuolta olevan kanssa? Askola muistutti siitä, että 18 kk:n kuluttua voimaan astuvalla uudella avioliittolailla tulee olemaan välillisiä vaikutuksia kirkon jäseniin ja työntekijöihin, vaikka se ei edellytä saati vaadi kirkkoa muuttamaan omaa avioliittokäsitystään. Sen vuoksi Askola teki muutosehdotuksia yleisvaliokunnan mietinnössä esittämiin ehdotuksiin.

Yleisvaliokunta esitti, että kirkolliskokous päättää:

  1. lähettää asian kirkkohallitukselle oikeudellista selvitystä varten erityisesti niissä kysymyksissä, joita tämän mietinnön luvussa 3.2.2 on esitetty;
  2. pyytää piispainkokousta antamaan seurakuntia ja papistoa varten selonteon kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvasta avioliittokäsityksestä, kaikkien ihmisten luovuttamattomasta ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista;
  3. lähettää asian kirkkohallitukselle, jotta se valmistelisi keskustelumallin ja siihen liittyvän aineiston, jonka avulla avioliitosta eri tavoin ajattelevat henkilöt voivat oppia ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja käydä rakentavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä;
  4. pyytää kirkkohallitusta ryhtymään toimenpiteisiin avioliitto- ja perhekäsityksen historiaa koskevan tutkimuksen julkaisemiseksi.

Piispa Irja Askola esitti muutoksia 2 – ja 4 – ponsiin seuraavasti:

     2. pyytää piispainkokousta antamaan seurakuntia ja papistoa varten selonteon kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvasta perustuvasta avioliittokäsityksestä ja laatimaan arvioinnin niistä asioista, joita yhteiskunnallisen avioliittolain muutos aiheuttaa kirkollisille käytännöille.

     4. pyytää kirkkohallitusta ryhtymään toimenpiteisiin avioliitto- ja perhekäsitysten yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja kirkollisia muutoksia koskevan tutkimuksen julkaisemiseksi.

Äänestyksessä yleisvaliokunnan ehdotus ponnesta 2 voitti Askolan ehdotuksen niukasti äänin 55-52 kun puolestaan ponsi 4 meni Askolalle äänin 55-53.

Kumpi puoli lopulta korjasi potin, tasa-arvoisen avioliiton kannattajat vai vastustajat? Edellisille voitto tuntui oleva siinä, että asiasta ylipäänsä keskusteltiin ja että saatiin läpi keskustelun edistämiseen tähtäävä aloite. Mitään riemunkiljahduksia ei mietintö ja siitä tehdyt aloitteet heissä herättäneet kun puolestaan jälkimmäiset olivat suorastaan innoissaan. En ihmettele, sillä mietintö tuntui olevan heille lopullinen statement kirkon kiveen hakatusta, ikuisesta avioliittokäsityksestä. Se ei vaikuta olevan heille niinkään keskustelun avaus kuin sen lopetus. Toki keskustelua voidaan käydä, kuitenkin tietoisena siitä, että viimeinen lause on jo tiedossa ja konservatiivien hallussa. Mietintö on heille manuaali, jota voisi sellaisenaan levittää ympäri Suomen seurakuntia opetus- ja infopakettina.

Pääpaino mietinnössä on siis kirkollisen keskustelun edistäminen. Ratkaisuja siihen millä välineillä kirkon tulisi vastata uuteen avioliittolakiin ei aloitteissa haeta. Kirkollisten uudistusten aikaperspektiivi ei ole vuosi – eikä vuosikymmen – vaan vuosituhatkvartaali.

Näyttökuva 2015-11-06 kello 18.53.06

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s